Hyppää sisältöön
· Leena

Uusi taksilaki voimaan heinäkuussa

Pian se nähdään. Millaisia takseja suomalaiset päätyvät käyttämään. Uuden lain myötä asiakas saa valita tolpalta haluamansa taksin, ensimmäistä ei enää tarvitse ottaa. Uusien yrittäjien myötä myös Uber palaa Suomeen.

Uber keskeytti POP-palvelunsa Suomen markkinoilla elokuussa 2017. Tämän jälkeen suomalaiset ovat kuitenkin jatkaneet innokkaasti kyytipalvelun käyttöä maailmalla ja reilun yhdeksän kuukauden aikana suomalaiset ovat ottaneet yli 200 000 kyytiä ympäri maailman. Eniten kyytejä on otettu Tallinnassa, mutta kymmenen aktiivisimman kaupungin joukkoon mahtuvat myös Miamin ja Los Angelesin kaltaiset miljoonakaupungit.

Uberin julkaiseman datan mukaan eniten suomalaiset ovat käyttäneet Uberia yrityksen kotimaassa Yhdysvalloissa, mutta kymmenen suosituimman maan joukkoon mahtuvan muun muassa myös Puola, Alankomaat ja Portugali.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Yhdysvallat on luonteva suosikkikohde, onhan Uber sieltä lähtöisin ja palvelu on saatavilla sadoissa kaupungeissa ympäri maata. Siellä on tuttujen ja tunnettujen kyytivaihtoehtojen lisäksi erilaisia hauskoja sesonkituotteita, kuten esimerkiksi Santa Barbarassa toimiva, viinitiloille vievä UberWINE”, kertoo Uberin Suomen ja Ruotsin maajohtaja Joel Järvinen.

Uberin data paljastaa, että suosituin suomalaisten käyttämä Uber-tuote on ollut edullisena vaihtoehtona tunnettu UberX. Hyvänä kakkosena listalle kuitenkin nousee erityisesti suurissa kaupungeissa operoiva UberPOOL. UberPOOL on kimppakyytipalvelu, jossa samassa autossa matkustaa muitakin samaan suuntaan menossa olevia matkustajia. UberPOOL on erittäin huokea matkustusvaihtoehto, ja kyyti kaupungin sisällä maksaa usein vain muutaman euron verran.

“Erityisen silmiinpistävää datassa on se, kuinka suosittu POOL-kimppakyytipalvelu suomalaisten keskuudessa on. Yksityisautoilua perustellaan usein sillä, etteivät ihmiset oikeasti ole valmiita jakamaan kyytiään ventovieraiden kanssa. Datamme perusteella tämä ei lainkaan pidä paikkaansa, vaan suomalaiset kulkevat aktiivisesti kimppakyydillä niissä kaupungeissa, missä se on saatavilla,” toteaa Joel Järvinen.

Uber-kyytipalvelu on saatavilla yli 600 kaupungissa ja 65 maassa. Uber oli matkailijoiden suosikki myös Helsingissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Toimiessamme Suomessa Uberia käytti yli 70 kansallisuutta kvartaalissa. Uskomme, että avattuamme palvelun kesällä uudelleen määrä tulee nousemaan entisestään,” arvioi Järvinen.

Joka päivä ympäri maailman tehdään noin 15 miljoonaa Uber-kyytiä. Uber käynnistää toimintansa Suomessa uudelleen kesällä 2018 uuden liikennepalvelulain tultua voimaan.

 

10 suosituinta maata

1.      Yhdysvallat

2.      Viro

3.      Iso-Britannia

4.      Puola

5.      Portugali

6.      Alankomaat

7.      Tšekki

8.      Venäjä

9.      Ranska

10.   Ruotsi

10 suosituinta kaupunkia

1.      Tallinna

2.      Lontoo

3.      Miami

4.      Los Angeles

5.      Amsterdam

6.      Praha

7.      San Francisco

8.      Lissabon

9.      Tukholma

10.   Pietari

Suosituimmat tuotteet

1.      UberX

2.      UberPOOL

3.      UberBLACK

4.      UberXL

5.      UberSUV

Leena