Vanajanlinnan kiehtova menneisyys on saanut oman historian kirjansa
Hämeenlinnassa sijaitseva Vanajanlinna viettää tänä vuonna 100-vuotispäiviään. Linnan historia on saanut oman kirjansa, jonka se toden totta on ansainnut. Sen kiehtovaan historiaan kietoutuvat niin Rosenlewin metsästysharrastus, Risto Rytin huono tuuri, saksalaisen asetehtailijan onni, kommunistien koulutuskeskus, Nalle Wahlroos ja lopulta arvostettu hotelli golfkenttineen.
Hämeenlinnassa Katumajärven rannalla seisoo jykevänä tänä vuonna sata vuotta täyttävä Vanajanlinna. Kerrotaan, että Katumajärvi on saanut nimensä siitä, että ristiretkiaikaan kastetut hämäläiset pakanat olisivat katuneet kastettaan ja käyneet pimeän tullen järvessä pesemässä kasteen pois.
Esikuvana englantilaislinnat
Lääketieteen ja kirurgian tohtori Carl Wilhelm Rosenlew oli yksi porilaisen kauppaneuvoksen kahdeksasta pojasta, ja Rosenlew-yhtymän pääosakas. Hän osti Katumajärvellä sijaitsevan tilan rakentaakseen siihen metsästyslinnan, jonne kutsua seuraelämän ja politiikan eliittiä. Linnan tarkoituksena oli myös olla huomenlahja morsiamelle, Märthalle, jonka kanssa Carl Wilhelm solmi avioliiton vuonna 1925, juuri linnan valmistumisen jälkeen.
Wilhelm Rosenlew oli riskejä pelkäämätön kauppamies. Hän oli myös anglofiili, arvosti ja vaati laatua. Hän tilasi pukunsa lontoolaiselta vaatturilta ja sieltä tulivat myös käsin Rosenlew-vaakunakirjaillut sukat.
Linnan suunnittelun Rosenlew uskoi arkkitehti Sigurd Frosterukselle, joka suunnitteli myös samoihin aikoihin valmistuneen Stockmannin tavaratalon. Anglofilia ja mahtipontiset ihanteet yhdistyivät Rosenlewin ja Frosteruksen kunnianhimoisessa, jopa suuruudenhullussa haaveessa, joka on Suomessa mittakaavaltaan ja laadultaan ainutlaatuinen.
Frosterus suunnitteli itse Vanajanlinnan lisäksi myös karjapiha-alueen navettoineen, kahdenkymmenen hevosen talleineen, käsityöläisten vajoineen sekä henkilökunnalle viisi asuintaloa verrattomin mukavuuksin. Näissä sijaitsee nykyisin muun muassa Vanajanlinnan huoneistot, Ratsulan huoneet sekä Linna Golfin klubi ja talousrakennukset.
Vain parasta
Kun Vanajanlinnan rakennustöitä aloitettiin, Rosenlew halusi välttämättä säilyttää pihamaalla seisseen monisataavuotisen vanhan lehmuksen. Se määritteli linnan sisäänkäynnin paikan, ja samaista lehmusta me saamme tänäkin päivänä ihailla.
Rosenlew halusi linnaansa vain parasta; tammea, intialaista mahonkia, marmoria ja graniittia, kristallit tulivat böömistä ja astiastoissa komeili Rosenlewin vaakuna. Sisustukseen hankittiin hienoja huonekaluja etupäässä Englannista, laadukkaita mattoja, upeita taideteoksia ja koriste-esineitä.
”Valitettavasti jäljellä on enää Linnan kirjaston pitkä pöytä, joka on tiettävästi rakennettu paikalleen, eikä sitä suuren kokonsa vuoksi ole pystytty siirtämään kirjastosta pois”, kertoo Vanajanlinnan markkinointijohtaja Mika Walkamo.
Seurapiirielämää
Rosenlew halusi, että Vanajanlinnasta tulee niin upea, että se mykistyttää kävijänsä. Neljätuhatta neliötä ja kahdeksankymmentä huonetta olivat seurapiiri-illallisten ja taloudellisen, poliittisen ja kulttuurin valtaeliitin mieluisa vierailu-, loma- ja juhlapaikka sekä perheen loma-asunto ja juhlapyhien viettopaikka. Rosenlewin järjestämät rapujuhlat, hirven kaadot ja fasaaninmetsästys olivat odotettuja tapahtumia.
Mannerheimille ja makeistehtailija Karl Fazerille omistettiin toisesta kerroksesta sviitit marmorisine kylpyhuoneineen ja kullattuine hanoineen. Kauppaneuvos Fazer oli tuonut fasaanit Suomeen ja antoi fasaaneja lahjaksi ystävälleen Rosenlewille. Niitä alettiin kasvattaa viereisessä Harvialan kartanossa. Metsästyshuvien saalis saattoi olla jopa kaksisataa lintua.
Kutsu Vanajanlinnaan otettiin aina ilolla vastaan. Vastaavia juhlia ei Suomessa juuri nähty. Suojaiselle pihalle, yksityiseen keitaaseen Katumajärven rantaan, pääsi ainoastaan päärakennuksen sisältä. Tarkkaan rajatut, kivetyt tiet ja hiekkakäytävät rytmittivät kukkaistutuksia, joiden lajikkeet valittiin niin että kukkia riitti keväästä syksyyn. Kun kartanossa vietettiin juhlia, hiekka piti haravoida huolellisesti kuviolliseksi. Syksyisin renkien soutamat ja tummuneessa yössä värikkäin paperilyhdyin valaistut veneet odottivat järven rannassa illallisvieraita kuin venetsialaiset gondolit.
Herrasväki ja palvelijat
Palvelusväellä oli Vanajanlinnassa oma siipensä erillisine sisäänkäynteineen. Palvelijoita ei tarvinnut kohdata, sillä he eivät kulkeneet salien ja edustustilojen halki, vaan huomaamattomia pitkin. Erikoisuus oli myös siipirakennuksia yhdistävä maanalainen käytävä.
Myös miehille ja naisille oli eri tilat. Länsisiivessä oli miesten valtakunta; kirjasto ja biljardisali, joissa keskusteltiin politiikasta, juotiin viskiä ja polteltiin sikareita.
Naiset viettivät aikaa salongissa ja musiikkihuoneessa, joista aukesi kulku etelänpuoleiseen puutarhaan.
Herrasväki illasti komeassa ruokasalissa, missä edelleen roikkuvat alkuperäiset lamput, seinät ovat intialaista mahonkia ja katossa komeilevat apilanlehti-stukkokuvioinnit.
Illalliset olit ruhtinaallisia loistavine viineineen, jotka nautittiin böömiläisistä kristallilaseista. Ruoka tarjoiltiin hopealautasilta, joihin oli kaiverrettu Rosenlewin aatelisvaakuna.
Presidentin kesäasunto
Sota, velkakierre ja Rosenlewin sairastelu johtivat siihen, että linna laitettiin myyntiin vuonna 1941. Risto Rytillä oli ollut kesäasunto Katumajärven rannalla ja hän oli viettänyt monia hetkiä naapurissaan Vanajanlinnassa. Kun Vanajanlinna tuli myyntiin, Ryti halusi, että se ostettaisiin presidentin uudeksi kesäasunnoksi Naantalin Kultarannan tilalle.
Ryti kuuli, että Vanajanlinnasta oli kiinnostunut myös Suomessa vahvasti jalansijaa saavuttanut upporikas saksalainen asetehtailija Willi Daugs. Ryti teki sisäministeriön kanssa suunnitelman, että Vanajanlinnaa ei erinäisin syin myytäisi ulkomaalaiselle. Suunnitelman mukaan Daugsille tarjottaisiin Kultarantaa ja niillä rahoilla valtio ostaisi Vanajanlinnan.
Kaiken piti olla selvää, mutta kesken suunnitelmien sisäministeri vaihtui, eikä uusi ministeri tiennyt suunnitelmista, vaan antoi Rytin tietämättä ostoluvan Daugsille, joka muutti asumaan Vanajanlinnaan. Se oli Rytille karvas tappio.
Daugs oli menestyksekäs asekauppias ja omisti muun muassa Tikkakosken asetehtaan. Hän toimitti aseita myös Suomen armeijalle ja Mannerhein myönsi hänelle kiitokseksi Suomen valkoisen ruusun komentajamerkin.
Linna ehti olla Daugsin omistuksessa vain muutaman vuoden, sillä Saksan kärsiessä tappion sodassa, kaikki saksalainen omaisuus Suomessa siirtyi sotakorvauksena Neuvostoliitolle. Niin myös Vanajanlinna.
Kommunismin kehto
Sodan jälkeen kommunistien julkinen toiminta tuli Suomessa lailliseksi, ja Yrjö Sirolan säätiö vuokrasi kartanon Neuvostoliitolta vuonna 1946, ja perusti sinne Sirola-opiston, missä opetettiin kommunismin jaloja aatteita.
Alkuvaiheessa Sirola-opistossa seurattiin lähes sotilaallista kuria ja järjestystä. Aamulenkki oli pakollinen ja päivät aloitettiin laululla. Lomille päästiin vain jouluna ja pääsiäisenä. Mieltä ja ruumista karaistiin uimalla Katumajärvessä, myös talvisin.
Kävipä Sirola-opistossa tieteellistä sosialismia opettamassa 1970-luvun alussa myös silloinen vasemmistolainen Björn Wahlroos. Aatteen opissa kävivät myös muun muassa Reidar Särestöniemi, Pentti Saarikoski ja Joel Hallikainen.
Nuoruutensa Hämeenlinnassa viettäneet muistavat, miten salamyhkäisyys verhosi Sirola-opistoa. Sitä käytiin kauempaa katsomassa, mutta lähelle ei tohtinut mennä, etteivät kommunistit sieppaisi ja veisi käännytettäväksi. Puhuttiin, että Vanajanlinnan suojissa valmisteltiin vallankumousta.
1980-luvulla päätään nostivat vihervasemmistolaisuus ja Sirolasta lähdettiin rauhanmarsseihin, mielenosoituksiin ja Norjan Alta-joelle istumaan kaivinkoneiden eteen.
Sirola-opiston toiminta hiipuu vasta 1990-luvun puolivälissä, jolloin Hämeenlinnan kaupunki osti Vanajanlinnan kaikki rakennukset ja maat.
Uusi aika
Kaupan yhteydessä sovittiin, että linnan irtaimistosta osa kuuluu jatkossa Hämeenlinnan kaupungille ja osa jo aiemmin perustetulle Vanajanlinna Oy:lle. Vuonna 1998 hämeenlinnalaiset Mika Walkamo ja Pekka Vihma ottivat mittavan riskin ja ostivat Vanajanlinna Oy:n toiminnat ja alkoivat kehittää kansainvälisen tason hotellia, joka tarjoaa historialliset puitteet yritystapahtumille sekä hää- ja perhejuhlille.
”On uskomatonta ajatella, että vietimme juuri 25-vuotipäiviä. Paljon on sinä aika tehty, ja pääasia on, että upea satavuotias Vanajanlinna on hyvässä kunnossa ja tarjoaa vieraillemme arvoisensa puitteet”, sanoo Mika Walkamo.
Vanajanlinna on taas suosittu kokoontumis- ja juhlapaikka. Se toimii puitteena kokouksille mutta myös perhejuhlille ja häille. Vuoden upeimmat juhlat järjestetään linnalla itsenäisyyspäivän aattona, jolloin historiallisissa saleissa juhlii lähes seitsemänsataa juhlavierasta. Vanajanlinna on taas siinä käytössä, joksi Rosenlew sen satavuotta sitten rakensi.
Leena Aalto
Lisää vastaavia artikkeleja
