Hyppää sisältöön
· Leena

Viking Line lisää lähtöjä Tallinnaan ja tarjoilee lapsille oman buffetin

Kesällä Viking Linen nuorimmat matkustajat saavat maistella entistä laadukkaampia ja terveellisempiä annoksia kaikissa Punaisten laivojen buffet-ravintoloissa. Lasten buffetin menu on uudistunut lähtökohtanaan tuoreet ja ravintoarvoiltaan hyvät raaka-aineet – mainioista mauista tinkimättä.

“Pelkästään tavanomaisten lihapullien ja prinssinakkien tarjoaminen lapsille tuntuu hieman heidän aliarvioimiseltaan. Lapsimatkustajillakin on oikeus nauttia oikeaa, ruoan näköistä ja hyvän makuista ruokaa”, toteaa Viking Linen markkinointijohtaja Kaj Takolander. “Näin loma-ajan kynnyksellä meidän pitää myös muistaa, että tämän päivän lapsimatkustajat ovat tulevaisuuden päättäjiä, ja toivomme tietysti heidän asiakassuhteensa Viking Linen kanssa kestävän vielä kymmeniä vuosia.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uuden menun suunnittelusta vastasi Victor Magdeburg Ruotsin juniorikokkimaajoukkueesta. Lapset pääsivät mukaan testaamaan uusia ruokia. “Lapset antoivatkin meille varsin suoraa palautetta ja annoksia paranneltiin lasten ideoiden perusteella. Nyt lasten buffetpöydässä on tarjolla mm. salaatteja, retikkakierteitä, kanankoipia paahtokastikkeella, bataattiranskalaisia, kasvis-perunamuusia ja häränrinnalla ryyditettyä bolognese-kastiketta.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uudistunut lasten buffet on tarjolla kaikilla Viking Linen laivoilla 14. kesäkuuta alkaen koko kesäsesongin ajan.

Lisälähtöjä kesäiseen Tallinnaan

Viking Line lisää Helsinki–Tallinna-reitin tarjontaa 16.6.–12.8. välisenä aikana.
Gabriella ja Mariella tekevät vuoropäivin lisävuoron Tallinnaan, ja Viking XPRS kesäsunnuntaisin.

Viking Line lisää liikennöintiään Helsinki–Tallinna-välillä nyt jo viidettä kesää.

Mariella ja Gabriella liikennöivät kesän ajan Tallinnan reitillä vuoropäivin. Viking XPRS:n sunnuntain lisälähtö käynnistyy 17. kesäkuuta.

“Asiakkaillamme on yhä parempi mahdollisuus tutustua kesäiseen Tallinnaan, sillä esimerkiksi kesäsunnuntaisin Viking XPRS:n viimeinen lähtö Tallinnasta kohti Helsinkiä on vasta kello 22.15. Muina viikon päivinä laivassa voi yöpyä, ja herätä aamulla Helsingissä klo 10.30”, kertoo Viking Linen linjapäällikkö Jaakko Ahti.

“Piknik-risteilyt ovat hauska päiväseikkailuvaihtoehto lapsiperheille tai isovanhemmille lastenlapsineen. Helsingistä klo 21.15 lähtevä Miniristeily, jolla yövytään laivalla, palvelee hienosti myös Helsinkiin saapuvia turisteja”, Jaakko Ahti vinkkaa.

HELSINKI–TALLINNA-REITIN AIKATAULUT (MA-LA) 16.6.–12.8.2018

HEL→TAL                         TAL→HEL

10.30 → 13.15                    14.00 → 16.50 (Mariella/Gabriella)
11.30 → 14.00                    18.00 → 20.15 (XPRS)
21.15 → 23.30                    08.00 → 10.30 (XPRS)

(00.10 → 10.30) XPRS

HELSINKI–TALLINNA-REITIN AIKATAULUT KESÄSUNNUNTAISIN 16.6.–12.8.2018

HEL→TAL                         TAL→HEL

10.30 → 13.15                    14.00 → 16.50 (Mariella/Gabriella)
11.30 → 14.00                    15.30 → 18.00 (XPRS)
19.00 → 21.30                    22.15→00:30 (XPRS)

08.00 → 10.30 (XPRS)

Esa Aalto
Leena