Hyppää sisältöön
Viking XPRS
· Ikkunapaikka

Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses eroaa vuonna 2025

Viking Line aloittaa rekrytointiprosessin toimitusjohtaja Jan Hansesin seuraajan valitsemiseksi.

Viking Linen hallitus ja toimitusjohtaja Jan Hanses ovat sopineet, että Hansesin jäädessä eläkkeelle vuonna 2026, hän eroaa toimitusjohtajan tehtävästä vuonna 2025 ja toimii sen jälkeen senior advisorina eläkkeelle siirtymiseensä huhtikuuhun 2026 asti.

Hanses jatkaa seuraajan nimittämiseen saakka

Hallitus aloittaa siksi rekrytointiprosessin seuraajan valitsemiseksi. Jan Hanses toimii toimitusjohtajana seuraajansa nimittämiseen asti ja on sitoutunut varmistamaan sujuvan siirtymän uuteen toimitusjohtajaan senior advisorin roolissaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Jan on vankan kokemuksensa ja tietämyksensä ansiosta menestyksekkäästi johtanut yhtiötä toimitusjohtajana vuodesta 2014 lähtien. Hänelle ja hänen johtoryhmälleen kuuluu suuri kiitos siitä, miten hän on navigoinut viime vuosien suurten markkinahaasteiden, kuten pandemian ja sodan puhkeamisen, läpi. Jan aloitti yrityksessä vuonna 1988 ja voidaan siten määritellä todelliseksi uskolliseksi palvelijaksi. Hallitus arvostaa, että Jan haluaa siirtyä neuvonantajan rooliin sen jälkeen, kun hän luopuu toimitusjohtajan tehtävästä, sanoo hallituksen puheenjohtaja Jakob Johansson.

On ollut etuoikeus johtaa yhtiötä ja sen sitoutuneita työntekijöitä vuodesta 2014 lähtien. Haastavista olosuhteista huolimatta olemme onnistuneet uudistamaan sekä yhtiötä että laivastoa ja parantamaan kannattavuutta samalla, kun olemme johdonmukaisesti työskennelleet ympäristökysymysten parissa. Viking Line on vahva ja nyt on hyvä aika aloittaa valmistelut viestikapulan siirtämiseksi eteenpäin, sanoo toimitusjohtaja Jan Hanses.

Jan Hanses aloitti uransa Viking Linella vuonna 1988 yhtiöjuristina ja nimitettiin toimitusjohtajaksi vuonna 2014.

Lähde ja kuva: Viking Line

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: mail@ikkunapaikka.fi.