Hyppää sisältöön
Marjametsässä
· Ikkunapaikka

Visit Finland: Suomessa ei vielä liikamatkailua

Visit Finland on julkaissut Kestävän matkailun tila 2024 -raportin, joka nostaa esiin tarpeen määritellä matkailun vaikutusten rajat ennen kuin ongelmia syntyy.

Ilman kantokyvyn tunnistamista vaarana on, että matkailu alkaa kuluttaa juuri niitä vetovoimatekijöitä, joiden vuoksi Suomeen tullaan, kuten luontoa ja hiljaisuutta. Suomessa rakennetaan järjestelmällisesti mittareita, joiden avulla matkailun kasvu voidaan ohjata kestävään suuntaan jo ennakoivasti.

Suomessa ei vielä kärsitä liikamatkailusta, mutta matkailun kasvaessa myös meillä on syytä varautua siihen, että matkailun kantokyky voi ylittyä. Visit Finlandin juuri julkaisema Kestävän matkailun tila 2024 -raportti korostaa, että kestävän kasvun edellytyksenä on matkailun vaikutusten jatkuva seuranta ja raja-arvojen asettaminen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Parhaimmillaan positiivinen kädenjälki

Raportin mukaan kantokyky ei tarkoita vain matkailijamäärien rajoittamista. Kyse on kokonaisuudesta, jossa ratkaisevaa on ympäristön, paikallisyhteisöjen ja talouden välinen tasapaino. Matkailu voi parhaimmillaan tuottaa positiivista kädenjälkeä ympäristölle, yhteisöille ja taloudelle. Visit Finlandin kehittämän matkailun vaikutuksia seuraavan indikaattorijärjestelmän avulla toimintaa ohjataan ennakoivasti ja läpinäkyvästi: kehitetään mittareita ja etsitään ratkaisuja, joilla matkailu voi vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja alueiden elinvoimaa. 

“Matkailun kasvua ei tarvitse pysäyttää, mutta sen on oltava hallittua. Ilman kantokyvyn tunnistamista vaarana on, että matkailu alkaa heikentää juuri niitä asioita, joiden vuoksi Suomeen tullaan: luontoa, rauhaa ja aitoutta. Kestävä matkailu ei ole vain haittojen minimointia, vaan mahdollisuus uudistaa koko toimiala. Luontopositiivisuus ja paikallisten osallistaminen ovat avaimia tulevaisuuden matkailuun”, sanoo Visit Finlandin kestävän matkailun asiantuntija Liisa Kokkarinen. 

Ennakoivasta työstä jo hyviä esimerkkejä

Yhteisölähtöinen matkailun kehittäminen, missä paikallisten asukkaiden hyvinvointi on laitettu keskiöön, on vielä alkutekijöissään mutta kehityssuunta on oikea. Rovaniemellä on otettu käyttöön paikallisia sitouttavia kehitysryhmiä, ideakahviloita ja keskustelutilaisuuksia. Myös ennakoivasta työstä löytyy jo käytännön esimerkkejä: Helsingissä on laadittu kävijämäärien hallintasuunnitelma, joka huomioi sesonkien kuormituksen ja paikallisten kokemukset.   

“Kun tiedetään, missä ja milloin kävijäpainetta syntyy, matkailua voidaan ohjata esimerkiksi markkinoimalla hiljaisempia aikoja, tarjoamalla valmiita reittejä vähemmän tunnetuille alueille tai kehittämällä palveluita sesonkien ulkopuolelle. Tällä voidaan turvata luontoarvot ja paikallisten hyvinvointi”, Kokkarinen jatkaa. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka matkailun aiheuttamia haittoja on tärkeää ennakoida, raportti muistuttaa, että myös matkailun hiipuminen voi alueilla johtaa työpaikkojen ja palveluiden katoamiseen. Kestävyyden tavoittelu ei tarkoita kasvun estämistä, vaan sen ohjaamista oikeaan suuntaan. Näin vältetään kielteiset vaikutukset ja matkailulla voi parhaimmillaan olla luontoa ja paikallisyhteisöjen elinvoimaa tukevia vaikutuksia.  

Lähde ja kuva: Visit Finland

Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].