Hyppää sisältöön
Vuokatinrinteet
· Ikkunapaikka

Vuokattiin merkittävä suunnitteluinvestointi

Sotkamon kunta ja Vuokantinrinteet käynnistävät laajan kehityshankkeen.

Monimuotoisen luonnon keskellä sijaitseva Vuokatin alue tarjoaa monipuoliset puitteet ja laadukkaat palvelut ympärivuotiseen matkailuun. Alueen kehitys on ollut jatkuvaa ja se saa nyt jatkoa uuden hankkeen muodossa.

Kohti ympärivuotisuutta

Matkailukeskuksen kehittämisessä katseet on nyt käännetty Vuokatinrinteiden suuntaan ja erityisesti Itärinteiden alueelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Olemme nyt yhdessä Vuokatinrinteiden, maanomistajien ja Kajaanin Ammattikorkeakoulun kanssa käynnistäneet kehityshankkeen, jonka tavoitteena on luoda rinnealueelle innostava tulevaisuuden visio. Päämääränä on tehdä Vuokatista entistäkin monipuolisempi matkailukeskus. Tulevaisuuden Vuokatti tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia palveluja ja unohtumattomia elämyksiä kotimaisille ja kansainvälisille vieraille ympäri vuoden. Tämä vahvistaa asemaamme yhtenä Suomen johtavista matkailukeskuksista”, toteaa Sotkamon kunnanjohtaja ja Vuokatin Matkailukeskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Kilpeläinen.

Alueelle on juuri valmistumassa uusi tie ja muu perusinfrastruktuuri. Rakennusoikeutta alueella on huimat 70 000 kerrosneliömetriä. Määrä on verrattavissa Vuokatin Katinkullan kokoluokkaan.

Kolmiosainen hanke

Itärinteiden ja rinnealueiden kokonaisvaltaista kehittämistä vauhdittamaan pystytetyssä Vauhtia Itärinteiden Investointeihin -hankkeesta järjestettiin toukokuussa julkisen hankintalain mukainen kilpailutus, joka keskittyi kolmeen osa-alueeseen.

Ensimmäinen käsitteli Vuokatin rinteiden toiminnallista konseptisuunnittelua, jonka tärkein tavoite on parantaa rinteiden houkuttelevuutta. Toinen osa-alue kehittää lisää kestävää ja taloudellisesti kannattavaa matkailua. Kolmannen tavoite on rinnealueiden maisemarakentamisen kehittäminen ja suunnittelu siten, että lähtökohtana on säilyttää Vuokatin luontoarvot. Samalla suunnitellaan alueen infrastruktuurin ja palveluiden uudistaminen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kansainvälinen työryhmä

Kilpailutuksen voittanut Eezy Flown kokoama yhteistyöryhmä tuo yhteen alansa huippuosaajat. Ryhmään kuuluvat Ains Groupin insinööritaidot, Loci Maisema-arkkitehtien luova maisemasuunnittelu ja Ecosignin maailmanluokan asiantuntemus rinne- ja matkailualuesuunnittelussa.

Eezy Flow on ollut toteuttamassa kymmeniä kuluttajalähtöisiä palvelumuotoiluhankkeita ja useita merkittäviä aluekehitysprojekteja. Kanadalainen Ecosign on tunnettu kyvystään luoda kestäviä ja innovatiivisia matkailukohteita, jotka kunnioittavat paikallista kulttuuria ja ympäristöä. Ecosignin Paul Mathews on ollut suunnittelemassa muun muassa Whistlerin, Vermontin, Sun Peaksin ja Andermatin hiihtoalueita sekä Pekingin talviolympialaisten 2022 hiihtolajien tapahtumapaikkoja. Paul Mathews on tulossa paikan päälle Vuokattiin 18. syyskuuta.

“Vuokatin rinnealueiden kehittämissuunnitelma on merkittävä investointi alueen tulevaisuuteen. Se tuo alueen toimijat yhteen ja luo uusia mahdollisuuksia niin matkailijoille kuin yrittäjille. Tavoitteena on viitoittaa kehityssuunnat, maankäytön suunnitelmat ja investoinnit pitkälti tulevaisuuteen”, toteaa projektipäällikkö Pasi Korhonen Kajaanin ammattikorkeakoulusta.

Visiotyö aloitetaan elokuussa ja se valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä. Vuokatin Matkailukeskus Oy on mukana kehityshankkeessa yksityisen rahoituksen osuudella.

Lähde ja kuva: Vuokatin Matkailukeskus Oy

Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].