Hyppää sisältöön
· Leena

Yhdysvaltain shutdown vaikuttaa lentoliikenteeseen ja lennonjohtoon

Sen pitkittyminen voi aiheuttaa painetta USA:n taloudelle, joka voi edelleen näkyä lentojen kysynnässä. Vaikutukset lentoliikenteeseen ovat jo pitkittyneet ja nakertavat monella tavalla alan kannattavuutta. Lennonjohdossa ja turvatarkastuksissa tehdään töitä palkatta.

lmailualalla liittovaltion osittainen sulkeminen näkyy turvallisuusviranomaisten TSA:n (The transport Security Administration) ja ilmailuhallinnon FAA:N (Federal Aviation Administration) henkilökunnan joukkosairastumisina ja vajaus näkyy mm. pidentyneinä turvatarkastusjonoina lentokentillä. Lentoyhtiöt ovat raportoineet epävarmuudesta saada ETOPS-sertifiointeja ja myöhästymisistä saada koneet huollettua.

Ilmailuhallinto on varoittanut henkilökunnan vajauksesta myös lennonjohdossa, mikä osaltaan voi aiheuttaa myöhästelyjä lentoihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

TSA:n työntekijöitä määrätään töihin ilman palkkaa – ”sairaustapaukset” nousussa

Yhdysvaltain liittovaltion osittainen sulkeminen jatkuu kolmatta viikkoa ja se vaikuttaa noin 800 000 työntekijään. USA Todayn mukaan, noin 10 000 lennonjohtajaa tekee palkatta töitä. Lennonjohtajien koulutuskeskus Oklahomassa on toistaiseksi suljettu, mikä hidastaa tänä vuonna yli 1400 uuden paikan täyttämistä. Sulun pidentyessä USA:n ilmatilakapasiteetti pienenee, mikä johtaa väistämättä myöhästymisiin.

Välttämättömiksi luokitellut TSA:n virkailijat pyydettiin töihin maksamattomista palkoista huolimatta, jonka jälkeen monet ilmoittautuivat sairaiksi. Henkilöstövajaus on aiheuttanut turvatarkastuksissa pidentyneitä jonotusaikoja New Yorkin LaGuardian lentokentällä ja sulun jatkuessa ongelma vain kasvaa.

”Ei välttämättömiksi luokitellut” ilmailuhallinnon (FAA) tarkastajat ovat lomautettuina sulun ajan, minkä vuoksi lentokoneiden korjaukset ja huollot viivästyvät ja pilottien koulutusohjelmien valvontaa ei voida tehdä. Osa lentoyhtiöistä raportoi, että he eivät saa uusia koneita käyttöönsä odottaessaan FAA:n hyväksyntää. Esimerkiksi Delta Air Linesille on tämän vuoden aikana tulossa yli 100 uutta lentokonetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkailu kärsii

Global Business Travel Associationin kyselyn perusteella liikematkustajat ovat peruuttaneet liikematkojaan lentojen peruutusten ja myöhästelyjen vuoksi. Turvatarkastuksiin syntyy pitkiä jonoja ja matkaan pääsy on epävarmaa.

Myös turistit kärsivät, kun monet valtion museot ja mm. luonnonpuistot on suljettu.

 

Anu-Eveliina Mattila

Lähde: © CAPA Centre for Aviation

Leena