Hyppää sisältöön
Käsimatkatavarakokoinen matkalaukku
· Ikkunapaikka

Yllättävä tuote menee nyt kuin kuumille kiville – markettien myyntipiikki kielii matkustustapojen muutoksesta

Lentoyhtiöiden muuttuneet hinnoittelutavat näkyvät yllättävällä tavalla kulutustavaroiden myyntitilastoissa.

Moni suuntaa tulevana hiihtolomana ulkomaille, ja se näkyy myös kuluttajatavaroiden myyntidatassa. SOK:n tuoreesti julkistamat Prismojen tilastot osoittavat erityisesti kahden matkailijalle tärkeän tuotteen myyntiluvuissa merkittävää kasvua.

Myyntipiikki vain muutamassa kuukaudessa

SOK:n julkistamien tietojen mukaan käsimatkatavaroiksi soveltuvien matkalaukkujen ja -kassien myynti on vain muutamassa kuukaudessa kahdeksankertaistunut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lokakuusta tammikuuhun tarkasteltuna yleisesti matkalaukkujen ja -kassien myynti on kasvanut 30 prosenttia. Suurinta kasvua on ollut selvästi laukuissa, jotka soveltuvat nimenomaan käsimatkatavaroiksi. Halu säästää ja lentoyhtiöiden muuttuneet hinnoittelutavat ohjaavat minimoimaan lipun hintaa matkatavaroista säästämällä.

”Näissä laukuissa kasvu on jopa kahdeksankertaista. Nyt näyttää vahvasti siltä, että yhä useampi ei halua maksaa erikseen ruumaan laitettavasta matkalaukusta, vaan yrittää optimoida tavaransa mahtumaan käsimatkatavaroihin”, Prisman jalkineiden ja laukkujen myyntipäällikkö Camilla Rosenqvist kertoo.

Matkalaukkuvaaka on nyt poikkeuksellisen haluttu

Matkalaukut eivät ole ainoa tuotekategoria, jossa kasvua nähdään ennen hiihtolomaa. Myös eri matkustustarvikkeet ovat kasvattaneet kysyntäänsä.

Kaikkein selvimmin ilmiöstä kertoo digitaalisten matkalaukkuvaakojen kysynnän räjähtäminen monisatakertaiseksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Digitaalisten matkalaukkuvaakojen kysyntä on noussut viime kuukausina monisatakertaiseksi. Tämä on todella poikkeuksellista ja kertoo siitä, että yhä useampi haluaa optimoida käsimatkatavaroihin mahdollisimman paljon tavaraa ilman, että se ylittää painorajoja”, Rosenqvist toteaa.

Suomalaisten tietoisuuteen ovat myös uineet tavaroiden järjestämistä helpottavat pakkauspussit, joiden kysyntä on kasvanut 50 prosenttia loka-tammikuun aikana. Myös muita matkustustuotteita myydään nyt paljon.

”Niskatyynyjen myynti on kasvanut 37 prosenttia ja passikansien ja -pussien puolestaan yli kaksinkertaistunut lokakuun alusta. Erityisen suosittuja ovat olleet puhallettavat ja memory foam -täytteiset niskatyynyt.”

Lähde: SOK

Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].