Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Baleaarit rajoittavat risteilyalusten pääsyä satamaan

Espanjan hallitus ja useat Baleaareilla, eli muun muassa Palma de Mallorcalla toimivat risteilyvarustamot ovat solmineet historiallisen sopimuksen, jolla varmistetaan risteilyalusten tehokas ja kestävä vierailu saariryhmällä.

Sopimuksen tarkoitus on taata ympäristön kannalta kestävä toiminta Palman satamassa Mallorcalla. Tämä tarkoittaa, että seuraavien viiden vuoden aikana satamaan saa saapua vain kolme risteilyalusta päivässä ja vain yksi niistä voi olla yli 5 000 matkustajan alus.

Sopimuksen mukaan vuonna 2022 Palman satamaan saapuu yhteensä 460 alusta, joiden kapasiteetti on yli 500 matkustajaa. Vuonna 2019 määrä oli 538, eli laskua on kolmen vuoden takaisesta 14,5 %.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Baleaarien talous-, matkailu- ja työministeri Lago Negueruela korostaa, että sopimuksella ei ainoastaan rajoiteta laivojen saapumista, vaan se sisältää myös muita ympäristöasioita. Sopimuksen myötä varustamot sitoutuvat jatkamaan ja kehittämään ympäristöpolitiikkaansa ja -toimiaan. Saarten risteilysektori tekee entistä enemmän töitä niin sanotun sinisen lipun alla, eli yhtiöt noudattavat laivoille myönnettävän ympäristömerkin kestävyyskriteereitä.  

Sopimuksen Espanjan hallituksen kanssa ovat allekirjoittaneet muun muassa CLIA, Costa Cruises, MSC Cruises, TUI Cruises, Royal Caribbean ja Marella Cruises.

Lähde: Agencia de Turismo de Baleares
Kuva: Reinhard Schulze

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.