Hyppää sisältöön
Viking Cinderella
· Riikka Krenn

Cinderella Suomen lipun alle – ravintolat uudistuvat, miehistö vaihtuu

Viking Cinderella aloittaa maaliskuun alussa Gabriellan alusparina Helsingin ja Tukholman välillä.

Luvassa on Viking Linen mukaan neljä uutta ravintolaa ja kaksi uutta baaria, ja pitkälti vaihtunut miehistö laivan siirtyessä nyt Suomen lipun alle. Viking Cinderella on palvellut viimeiset kaksikymmentä vuotta pääasiassa ruotsalaista asiakaskuntaa Tukholman ja Maarianhaminan välillä.

Ruoka on tärkeää sekä suomalaisille että ruotsalaisille

Viking Linen tuoreen markkinatutkimuksen mukaan hyvä ruoka on suomalaisille matkustajille onnistuneen risteilyelämyksen ehdottomasti tärkein elementti. Ruokaa arvosti eniten 20 prosenttia kyselyn vastaajista, kun seuraavaksi tärkein asia, hyvä seura, sai seitsemän prosentin kannatuksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Maaliskuun alussa uudelle reitilleen siirtyvä Viking Cinderella tuo matkustajien valittavaksi neljä uutta ravintolaa: lähes sadan makuelämyksen The Buffetin, à la carte -ravintola Seaview Diningin, grilliruokiin erikoistuneen Ocean Grillin sekä rentoa casual food -tyyppistä ruokaa tarjoilevan Melodyn.

”Ruoka on yhä useammalle matkustajallemme ykkössyy lähteä laivalle. On hienoa, että voimme nyt tarjota heille Helsingin ja Tukholman välillä näin paljon uutta kokeiltavaa. Monipuolisuus on tärkeää, sillä jokaiselle matkustajallemme laivamatkan odotetuin ruokaelämys on omanlainen: yksi nauttii tuoreesta hummerista, toinen buffan lukuisista kalaherkuista ja kolmas kiireettömästä premium-aamiaisesta kuohuviineineen, erikoiskahveineen ja avokadotoasteineen”, Viking Linen ravintolapäällikkö Janne Lindholm kertoo.

Cinderellalla on neljä ravintolaa ja kaksi baaria.
Cinderellalla on neljä ravintolaa ja kaksi baaria.

Reitin vaihtuminen ei vaikuta isosti ravintoloiden kulinaariseen linjaan ja menuihin.

”Hyvä ruoka on myös ruotsalaisille tärkeää, eli Cinderellan ravintoloiden laatu on jo valmiiksi kohdallaan. Ruotsalaisten ja suomalaisten makumieltymykset ovat nykyään hyvin lähellä toisiaan, joten esimerkiksi buffetissa olemme tehneet vain pieniä muutoksia. Sillit ja silakat nousevat äyriäisiä suurempaan roolin ja ruotsalaisten erikoisherkut, kuten hapansilakat ja maltanriisi, saavat väistyä suomalaisille paremmin maistuvien ruokalajien tieltä”, Janne Lindholm sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Baareja Viking Cinderellalla on kaksi: nimensä mukaisesti proseccoon erikoistunut Bottega Prosecco Bar sekä Admiral Hornblower’s Pub, jonka upottavat nahkasohvat, jalopuinen baaritiski, pubivisat ja trubaduuri ovat saaneet asiakkaat viihtymään Cinderellan valmistumisesta lähtien. Juhlijoita palvelevat myös yökerho Étagen baarit.

Cinderella Suomen lipun alle

Uuden reittinsä myötä Viking Cinderella siirtyy Suomen lipun alle ja sen miehistö vaihtuu suurelta osin. Viking Line kertoo, että Suomen lipun alle siirtyvän laivan tehtäviin syntyi suoranainen ryntäys.

”Cinderellan uusi miehistö on valtaosin suomalaista, ja asiakkaamme voivat olla varmoja, että ravintoloissa heitä palvellaan myös suomen kielellä. Saimme valtavan määrän hakemuksia muilla laivoillamme työskenteleviltä, kun aloimme etsiä Cinderellalle ravintolatyöntekijöitä. Hyvän ruoan lisäksi matkustajamme voivat siis odottaa erittäin ammattitaitoista ja innostunutta palvelua, kun he istahtavat pöydän ääreen missä tahansa Cinderellan ravintolassa.”


Viking Cinderellan ravintolat ja baarit

 

Ocean Grill

  • Grilliruokien ystävän suosikkiravintolassa kokit valmistavat ruoan avokeittiössä. Ruokalista vaihtuu vuodenaikojen mukaan.
  • Vetonaula: Kahdelle jaettavaksi tarkoitettu Mixed Grill -lihalautanen.
  • Erityistä: Kun Cinderella oli kesällä 2023 kuusi viikkoa Helsingissä, ravintolaan jonotettiin.

 

Seaview Dining

  • Tarjolla à la carte -ruokia ja Cinderellan kuuluisa äyriäisvati rauhallisessa ympäristössä. Täällä nautitaan myös ylellinen premium-aamiainen.
  • Vetonaula: Äyriäisvati.
  • Erityistä: À la carte -ravintolassa on saatavilla ruotsalaisen julkkiskokki Tareq Taylorin kolmen tai viiden ruokalajin ateria. Myös viinisuositukset ovat hänen valitsemiaan.

 

The Buffet

  • Runsas ja monipuolinen seisova pöytä, jonka kantavana ajatuksena ovat Pohjolan puhtaat raaka-aineet ja raikkaan konstailemattomat maut.
  • Vetonaula: Laatu ja monipuolisuus: tarjolla lähes sata eri makuelämystä.
  • Erityistä: Buffetin valikoima elää trendien mukaan. Viimeisin tulokas seisovassa pöydässä on tartar, josta on tullut asiakkaiden suosikki. Ravintolapäällikön mukaan tämä ei olisi ollut mahdollista 6–7 vuotta sitten.

 

Melody

  • Viking Cinderellan uusin ravintolatulokas, joka tarjoilee laadukkaita ruokia ympäri maailmaa. Rentoon Melodyyn voi myös istahtaa kahvikupillisen ja katkarapuleivän ääreen.
  • Vetonaula: Melodyssä voi nauttia ruoan ohella upeista merimaisemista ja viihteestä.
  • Erityistä: Ravintolan voi varata myös yksityistilaisuuksiin – siellä voi järjestää esimerkiksi dinner show´n tai stand up dinnerin.

 

Bottega Prosecco Bar

  • Italialaisia erikoisuuksia tarjoava baari, jonka pääteemana on prosecco-kuohuviini. Tarjolla myös aitoa italialaista espressoa ja muita kahvilatuotteita.
  • Vetonaula: Monipuolinen proseccovalikoima.
  • Erityistä: Prosecco-hetki elävän pianomusiikin säestyksellä

 

Admiral Hornblower’s Pub

  • Aitoa brittiläistä pubitunnelmaa Itämerellä: trubaduuri, pubivisoja ja urheilua TV:stä.
  • Vetonaula: Laaja olutvalikoima.
  • Erityistä: Admiral Hornblower’s Pub on palvellut matkustajia muuttumattomana jo vuodesta 1989.

 

Lähde ja kuva: Viking Line

Ikkunapaikan päätoimittaja Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa alan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä. Kokenut matkailutoimittaja ja verkkomedian tekijä.