Hyppää sisältöön
Ibiza, Cala d'Hort
· Maria Hietala

Espanjan ennätyskuuma kesä ylitti mittaukset 157 vuoden ajalta

Espanjassa on vietetty kuuminta kesää sitten vuoden 1869, kertoo Espanjan ilmatieteen laitos. Sateita oli poikkeuksellisen vähän: ainoastaan vuosien 1994 ja 2016 kesät olivat kuivempia kuin tänä vuonna.

Virallisia tilastoja on olemassa vuodesta 1961 eteenpäin, mutta ilmatieteen laitoksen asiantuntijat ovat onnistuneet rekonstruoimaan Espanjan ilmaston aina vuoteen 1869. Heidän mukaansa viimeisten 157 vuoden ajalta ei tunneta yhtäkään kesää, jolloin lämpötilat olisivat olleet yhtä korkeita kuin vuonna 2026.

Kuinka kuuma Espanjassa on?

Manner-Espanjan keskilämpötila oli 24,5 astetta kolmen kuukauden tarkastelujaksolla kesäkuusta elokuun loppuun 2026.

Agencia Estatal de Meteorología (AEMET) kirjasi kesän aikana 61 helleaaltopäivää mantereella ja Baleaarien saarilla. Se on selkeästi enemmän kuin edellisenä ennätysvuonna 2022, jolloin vastaava luku oli 41. 

Espanjassa oli kesällä neljä helleaaltoa, joista kolme mantereella ja Baleaareilla ja yksi Kanariansaarilla. Pituudeltaan ne olivat 5–23 päivän mittaisia. Lisäksi viides helleaalto rekisteröitiin heti meteorologisen kesän jälkeen syyskuun puolella.

Espanjassa helleaalloksi määritellään vähintään kolme päivää kestävä poikkeuksellisen kuuma jakso, joka vaikuttaa riittävän laajaan alueeseen. Kynnys sille, mikä on poikkeuksellisen kuumaa, vaihtelee alueittain paikallisen ilmaston perusteella.

Espanjan syksy jatkuu lämpimänä

Kesäkuukausien korkein lämpötila mitattiin Murciassa, jossa elohopea nousi heinäkuussa 44,2 asteeseen. Syyskuun 3. päivänä Huelvan El Granadossa rekisteröitiin puolestaan 45,7 asteen lämpötila.

Espanjan lämpötilat ovatkin olleet poikkeuksellisen korkeita myös syyskuun aikana, jolloin useissa kohteissa on mitattu yli 30 tai jopa 40 asteen helteitä.

Koska helteet alkoivat jo toukokuussa, katsotaan Espanjan kesän jatkuneen tänä vuonna tavallista pidempään. 

AEMET arvioi, että syys-, loka- ja marraskuusta tulee Espanjassa tavanomaista lämpimämpi 60–70 prosentin todennäköisyydellä.

Lähde: Agencia Estatal de Meteorología (AEMET)
Kuva: Istockphoto


Nimitysuutinen
Maria Hietala

Maria Hietala on matkailuun erikoistunut freelancer-toimittaja, joka tuottaa alan uutisia Ikkunapaikkaan.