Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Etelä-Savon kierroksella kannattaa poiketa päätieltä, silloin voi löytää jotain ainutlaatuista

Savonlinnan ja Mikkelin läheltä löytyy ihastuttavia vanhoja kartanoita ja mäkitupalaisten mökkejä, joista on tehty ainutlaatuisia majoituspaikkoja. Kun malttaa lähteä pääteiltä vähän sivuun, ei takuulla pety.

Visit Saimaa kutsui toimittajia ja bloggaajia tutustumaan Savonlinnan ja Mikkelin alueen matkailutarjontaan ja alueen lähiruokaan.  Viime vuosina on puhuttu paljon Saimaa gastronomiasta ja alueen yrittäjien yhteistyöstä. Joten lähdin innolla matkaan!
Täältä löydät jutun alueen gastronomisesta tarjonnasta. Tässä jutussa keskitytään matkailu- ja majoitustarjontaan.

Visit Saimaan Tarja Koskimaa on ylpeä seudun upeista matkailukohteista. Visit Saimaa -hankkeen tavoitteena on Saimaa -brändin vahvistaminen niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Mukana kehitystyössä ovat Mikkelin, Savonlinnan sekä Varkauden kaupunkien lisäksi Juvan, Puumalan, Rantasalmen sekä Sulkavan kunnat.

Savonlinnan keskustahotellit täyttyvät etenkin oopperajuhlien aikaan jo hyvissä ajoin. Ooppera on ollut osa Savonlinnan kesää jo vuodesta 1912, kun Aino Ackté järjesti siellä ensimmäistä kertaa oopperajuhlat.  Hän ihastui Olavinlinnan poikkeuksellisen hienoon akustiikkaan, ja pientä taukoa lukuun ottamatta Savonlinnan oopperajuhlat vetää vuosi vuoden jälkeen niin kansainvälisiä kuin kotimaisia oopperatähtiä ja oopperan ystäviä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Savonlinnan matkailu on tehnyt hauskoja oppaita eri aktiviteeteille. Niissä on selkeät kartat ja tiedot muun muassa siitä, mistä saa ilmaiseksi soutuveneen lainaksi muutamaksi tunniksi tai vuokrata pyöriä.

Kun Savonlinnaan tulee, kannattaa päiväohjelmaan sisällyttää ainakin nämä: Riihissaaren museo ja risteily Saimaalla.

Savonlinnan Riihisaaren museo on Vuoden museo. Sen tiloissa on myös Savonlinnan matkailuinfo.

Museovirasto on nimennyt Riihisaaren tänä vuonna Vuoden museoksi. Aivan Olavinlinnan kupeessa sijaitsevassa museossa on vaihtuvia näyttelyitä ja rannassa on parkissa Suomen viimeinen säilynyt puurunkoinen tervahöyryalus Mikko sekä aikanaan Pietariin saakka seilannut höyrykuunari Salama, joka upposi vuonna 1898 ja saatiin nostettua vasta vuonna 1971.

Mitäpä olisi matka Savonlinnaan käymättä torilla syömässä lörtsyjä. Niitä tässä esittelee torikahvioyrittäjä Sirkka Makkonen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Yhteistyön voimaa

Savonlinnasta ei kannata kiiruhtaa pois, vaan käydä tutustumassa alueen matkailulliseen tarjontaan. Kaikki tapaamamme matkailualan yrittäjät puhuivat yhteistyön voimasta. Kun vaikkapa koronan aikana oli haasteita, niitä ei jääty murehtimaan itsekseen, vaan soitettiin naapuriin ja mietittiin yhdessä mitä voitaisiin tehdä. Näin syntyi muun muassa Saimaa Gastronomy -yhteistyö, johon kuuluvat Tertin kartano, Tee House of Wehmais, Sahanlahti Resort ja keväällä toimintansa lopettanut Punkaharjun hotelli.

Tea House of Wehmaisin yrittäjä, teesomelier Anna Grotenfelt-Paunonen, on myös loppuvuonna avattavassa Pihlas Resortissa mukana.

Kun Tea House of Wehmaisin yrittäjä Anna Grotenfelt-Paunonen kuuli, että lähistölle ollaan rakentamassa uutta luksus-resorttia, Pihlas Resortia, hän soitti ja kysyi mitä voitaisiin tehdä yhdessä. ”Sitten huomasin olevani itse siinä projektissa osakkaan mukana” Grotenfelt-Paunonen nauraa. Pihlas Resort avautuu myöhemmin tänä vuonna ja luvassa on täydellinen piilopaikka täydelliseen rentoutumiseen.

Pistohiekka
Puumalan Pistohiekka avattiin viime kesänä. Rannan tuntumassa on kymmenen mökkiä, joissa on pieni makuuhuone, keittonurkkaus ja olohuoneessa levitettävä vuodesohva.
Tomi Närhisen mukaan Pistohiekan ravintola on suosittu myös mökkiläisten keskuudessa. Listalta löytyy aina tuoretta kalaa.

Puumalan Pistohiekka on legendaarinen. Nykyisin Suomen nuoriso suuntaa Ibizan rannoille bilettämään, ennen mentiin Pistohiekkaan. Saimaan rannan upeat hiekkarannat ja suuri campingalue houkutteli nuorisoa ympäri Suomenniemen.
Nyt uusi omistaja on laittanut paikan kuntoon ja tarjoaa mökkimajoitusta Pistohiekan upeissa maisemissa. Hyvä ravintola ja kymmenen mökkiä ovat oiva kohde pysähtyä yöksi tai kahdeksi, ja nauttia Saimaan upeista maisemista.

Sahanlahti Resort
Sahanlahti Resortin innovatiivinen keittiömestari Petri Rytkönen tarjoilee Putkisalon kartanon karitsaa, sahtikastiketta, karamellisoitua sipulipyrettä ja kesäkasviksia.

Kun haluat hieman enemmän palveluita, korkeatasoisen ravintolamiljöön ja gourmet-ruoan, vaihtoehtoja majoitukseen ja ruokailuun niin suosittelen Sahanlahti Resortia. Vanhassa päärakennuksessa on aikanaan asunut sahan johtoporrasta ja nyt se on kunnostettu pieteetillä vastaanottotilaksi ja tunnelmalliseksi ravintolaksi, jonka mainio keittiömestari Petri Rytkönen löytää raaka-aineet suussa sulaviin herkkuihin lähialueen tuottajilta.

Uudet Elsanrannan Villat sijaitsevat omassa rauhassa.

Sahanlahti Resortissa on useita eri majoitustyyppejä, ja majoittumaan mahtuu 60 henkeä. Tämän kesänä on valmistunut pieneen niemennokkaan uusia Elsanranta Villoja, jotka yrittäjä Jaana Kuivalaisen mukaan tuovat lomaan pientä luksusta. Elsanrannan Villat ovat saaneet nimensä Kalevalaisten naisten ja Kalevala Korun perustajajäsenestä Elsa Heporaudasta, joka oli täältä kotoisin.

Uhkua

Kun haluat todella ainutlaatuista tunnelmaa, kannattaa ajelle pientä hiekkatietä Uhkuaan. Asta Aalto oli vuosikausia ajellut vanhan mäkitorpan ohi ja katsellut kuinka kansallisaarre rapistuu. Hän otti selville omistajan ja teki diilin. Hän kunnostaa ja ennallistaa vanhan torpan ja hiekkatien toisella puolella olevan vanhan saunan, ja alkaa tarjota aitoja luontoelämyksiä.
Nyt rannassa on saunalautta ja majoituslautta, joissa voi heilutella varpaita Saimaan leppeissä aalloissa.


Vanhassa hämyisässä torpassa tarjoillaan halukkaille norppaturvallisesti kalastettuja Saimaan kaloja ja omasta pienestä puutarhasta ja metsästä löytyvää villiruokaa. Me pääsimme maistamaan Saimaan salamia, joka on suolattua ja rutikuivaksi kuivattua savustettua hauenmätiä. Mikä makuelämys!

Tertin kartano
Tertin kartanon yltäkylläisestä herkkupuodista voi ostaa kartanon rouvan Pepita Pylkkäsen suosittelemaa kesäjuomaa Ruusukuohua.

Mikkelin kupeessa sijaitseva Tertin kartano on tullut tunnetuksi sen runsaasta, lähiruokaa suosivasta lounaspöydästään. Kartanon pihapiirissä on myös ihastuttava herkkupuoti ja kahviherkkuja täynnä oleva kahvila.

Kartanon pihapiirin aitassa on viisi huonetta.

Pihapiirissä, vanhassa aitassa, on viisi huonetta, joissa on menneen maailman tunnelmaa nykyaikaisin maustein.
Kartanon rouva, Pepita Pylkkänen kertoo kartanon alueella olleen asutusta jo 1000-luvulta lähtien. ”Olemme aina sanoneet, että täältä löytyy merkkejä asutuksesta aina 1300-luvulta lähtien. Viime syksynä meillä oli vieraana aarteenetsintäporukka, joka kulki metallinpaljastimien kanssa tuolla minun sieniapajilla. Sieltähän löytyi vaikka mitä! Todennäköisesti hautajäänteistä löytyi muun muassa koruja, joista teemme nyt Tertin kartanon oman korumalliston. On arvioitu, että löydetyt korut ovat peräisin jopa 900-luvun lopulta.”

Yllätys oli suuri, kun harrastelijaetsijät tekivät hautalöydön Pepitan sienimetsästä. Nyt ne ovat malleina kartanon omalle korumallistolle.

 

Nature Hotel & Spa Resort Järvisydän  

Upealla paikalla sijaitseva Järvisydän on Linnasaaren kansallispuiston kupeessa sijaitseva elämyskeskus. Alueelle on vuosien saatossa rakennettu useita erilaisia majoitusmuotoja, joista uusimmat sijaitsevat korkean mäen harjalla. Metsä- ja panoraamasviitit olivat mukavia, kauniisti sisustettuja, saunallisia ja omalla porealtaalla varustettuja erillistaloja.

Järvisydämen panoraamasviitit ovat vasta hiljattain valmistuneet.

Niin huoneissa kuin itse päärakennuksessa, missä sijaitsee vastaanoton lisäksi ravintola ja baari, on paljon pieniä hauskoja yksityiskohtia, joihin silmä tarttuu.

 

Järvisydämen maisemasviitit sijaitsevat lähimpänä päärakennusta.

Alue on laajentunut vuosien varrella huimaa vauhtia, ja valitettavasti alueen yleisilmeestä on tullut sekava useine erityylisine majoitusmuotoineen. Alueella on maisemasviittejä (yllä), panoraamasviittejä, elämyshotellia, kelohuviloita, rinnehuviloita jne. Nyt majoitusyksiköitä on jo 130 ja alueelle pystytään majoittamaan viisisataa henkilöä.

Järvisydän sijaitsee kauniilla paikalla, lahdenpoukamassa. Kuva on otettu päärakennuksen edestä, kylpylä on kuvassa vasemmalla.

Rannan tuntumassa sijaitsevassa spa-osastossa on muutama erityyppinen sauna, uima-allas sekä poreallas. Pukuhuoneet ja suihkutilat olivat suhteellisen pienet, ja jäimmekin miettimään miten ruuhkainen spa on, jos resort on täynnä.
Valitettavasti korviimme on kantautunut huolia siitä, että vanhemmissa majoitusyksiköissä olisi sisäilmaongelmia. Jäimme miettimään, onko nyt laajennettu liian rivakasti, ja alueen tunnelma on siitä kärsinyt.

Kuru Resort
Kuru Resortin villat. Kuva on otettu Solitary-ravintolan terassilta.

Vartin kävelymatkan päässä Järvisydämestä sijaitsee Kuru Resort, jota Järvisydän nykyisin luotsaa. Valitettavasti emme ehtineet käydä katsomassa majoitustiloja, mutta ravintola Solitary on ehdottomasti illallisen arvoinen. Keittiömestari Remi Trémouillen kuuden ruokalajin Chef’s menu on taivaallinen makumatka metsän antimien ja lähialueen tuottajien maailmaan.

 

Saimi Hoyer tekee nyt yhteistyötä Järvisydämen kanssa.
Yhteistyötä Saimi Hoyerin kanssa

Saimi Hoyerin luotsaamassa, keväällä toimintansa lopettaneessa, Punkaharju hotellissa on vuosien ajan järjestetty suosittuja teemaviikonloppuja muun muassa sieniaikaan.  Nyt Saimi tekee yhteistyötä Järvisydämen kanssa ja syksyllä on tulossa sieniviikonloppuja ja -risteilyitä. Myös muunlaista yhteistyötä suunnitellaan.
Saimi Hoyerin syksyn suunnitelmiin kuuluu myös sieniviikonloput Helsingissä. ”Teemme hotelli Georgen kanssa syksyllä pari sieniviikonloppua. Käymme metsässä sienessä, teemme sieninäyttelyn ja nautimme monen ruokalajin sienimenun”, Saimi kertoo viikonlopun ohjelmasta.
Ja nythän on aika myös kirjoittaa. ”En minä mitään elämänkertaa vielä tämän ikäisenä tee, mutta kirja voisi olla ”kohtauksia elämästäni” -tyyppinen, Saimi nauraa, kun häneltä kysyy tulevaisuuden suunnitelmista.

 

Leena Aalto
Kuvat: Leena Aalto ja Andres Teiss/Visit Saimaa

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.