EU käynnistää Euroopan älykkään matkailun pääkaupungin ja vihreän edelläkävijän kilpailut vuodelle 2024

Euroopan komissio käynnistää kilpailun vuoden 2024 Euroopan älykkään matkailun pääkaupungista sekä Euroopan älykkään matkailun vihreästä edelläkävijästä. Tavoitteena on kutsua kaupunkeja esittelemään innostavia esimerkkejä älykkäistä ja kestävistä matkailukäytännöistä.

Matkailu on Euroopan unionin kolmanneksi suurin yhteiskunnallis-taloudellinen aktiviteetti, jonka osuus EU:n bruttokansantuotteesta on noin 10 %. Matkailusektorilla on merkittävä rooli kasvun ja työllisyyden edistämisessä, mutta sillä on vielä hyödyntämätöntä potentiaalia erityisesti älykkään ja kestävän matkailun alalla. Innovaatio, saavutettavuus ja kestävyys ovat matkailun tulevaisuutta, ja Euroopan komission tavoitteena on pitää Euroopan matkailu kehityksen kärjessä.

Toisin kuin aiemmin, tänä vuonna Euroopan älykkään matkailun pääkaupunki 2024 -kilpailussa valitaan vain yksi voittajakaupunki. Sen lisäksi Euroopan älykkään matkailun vihreä edelläkävijä on nyt Euroopan matkailun huippukohteita (European Destinations of Excellence, EDEN) koskevan kilpailun seuraaja.

Vuoden 2024 voittoasemasta kilpailtaessa kaupunkeja pyydetään esittelemään innovatiivisia matkailukäytäntöjään ja lähettämään hakemuksensa sähköisellä lomakkeella. Ensimmäisessä vaiheessa riippumaton asiantuntijapaneeli arvioi hakemukset. Toisessa vaiheessa loppukilpailuun valittuja kaupunkeja kutsutaan esittelemään ehdokkuuttaan eurooppalaiselle palkintolautakunnalle. Se valitsee kaksi voittajaa, jotka ovat ”Euroopan älykkään matkailun pääkaupunki 2024” ja ”Euroopan älykkään matkailun vihreä edelläkävijä” ja jotka julistetaan vuoden 2023 marras-joulukuussa.

Kummatkin kilpailut ovat avoimia kaupungeille EU:ssa sekä muissa kuin EU-maissa, jotka osallistuvat COSME-ohjelmaan ja yhteismarkkinoita koskevaan ohjelmaan[1].

European Green Pioneer of Smart Tourism – Green leads the way

Euroopan älykkään matkailun vihreä edelläkävijä on Euroopan matkailun huippukohteita (European Destinations of Excellence, EDEN) koskevan kilpailun seuraaja. Euroopan komissio esitteli sen vuonna 2007, ja sen tarkoituksena oli palkita muita kuin perinteisiä, kasvavan kestävän matkailun eurooppalaisia matkailukohteita.

Kilpailun perustana on kestävän matkailun edistämisen periaate, ja sen tarkoituksena on tuoda lisäarvoa taloudelle, planeetalle ja ihmisille. Euroopan älykkään matkailun vihreä edelläkävijä 2024 -asema tarjoaa voittaneelle kaupungille mahdollisuuden antaa virikkeitä muille Euroopan matkailukohteille, nostaa kaupungin profiilia laadukkaana matkailukohteena, houkutella vierailijoita ja siten luoda taloudellista kasvua kestävällä tavalla.

Vihreä edelläkävijä -kilpailu on avoin kaupungeille, joissa on 25 000 – 100 000 asukasta. Lisätietoja on Euroopan älykkään matkailun vihreä edelläkävijä -oppaassa Guide for Applicants

European Capital of Smart Tourism 2024 – Smart gets you further

Euroopan älykkään matkailun pääkaupunki -kilpailu on osoittautunut menestykseksi. Vuoden 2024 Euroopan älykkään matkailun pääkaupunki on järjestyksessään viides kilpailu. Pafos ja Sevilla (kuvassa) ovat vuoden 2023 pääkaupunkeja, Bordeaux ja Valencia puolestaan valittiin vuoden 2022 pääkaupungeiksi, Göteborg ja Malaga vuoden 2020 pääkaupungeiksi, kun taas Helsinki ja Lyon voittivat ensimmäisen kilpailun ja niille myönnettiin yhdessä voittaja-asema vuodelle 2019.

Euroopan älykkään matkailun pääkaupunki 2024 saa viestintä- ja brändäystukea vuoden 2024 ajan. Siten kerrotaan niistä huomattavista älykkäistä ja innovatiivisista käytännöistä, joiden ansiosta kaupunki on erottunut edukseen ja valittu voittajaksi. Tukeen sisältyy muun muassa markkinointivideon tuottaminen, keskeiselle paikalle sijoitettava suurikokoinen aihetunnisteveistos, erilaisia markkinointitoimia sekä näkyvyyttä EU-tasolla ja kansainvälisesti. Voittajalla on myös mahdollisuus liittyä älykkäiden matkakohteiden kasvavaan ja aktiiviseen verkostoon, jonka muodostavat neljän aiemman kilpailun loppukilpailijat. Verkostossa voi jakaa parhaita käytäntöjä ja oppia vastavuoroisesti.

Euroopan älykkään matkailun pääkaupunki -kilpailu on avoin kaupungeille, joissa on yli 100 000 asukasta. Lisätietoja on Euroopan älykkään matkailun pääkaupunki -oppaassa Guide for Applicants.

Kummankin kilpailun hakemusten on oltava perillä viimeistään: 5.7.2023 klo 17.00 CET.

 

Lähde: Euroopan älykkään matkailun kanslia

Jaa artikkeli:

Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X