Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Finavian lentokentillä viime vuonna 6,4 miljoonaa matkustajaa

Finavia on julkistanut viime vuoden tuloksensa.

Kokonaismatkustajamäärä Finavian kentillä oli 6,4 miljoonaa matkustajaa. Vuotta aiemmin luku oli 26 miljoona. Laskua edellisvuoteen on 75,4 %.

Finavian liikevaihto oli 150,6 miljoonaa euroa (389,2) ja laski 61,3 %.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen ja vaikutti koko lentoliikennealaan ennennäkemättömällä tavalla. Myös Finavian lentoasemat hiljenivät. Liiketoimintaympäristömme muuttui merkittävästi. Kun vuonna 2019 lentoasemiemme kautta kulki kaikkiaan 26 miljoonaa matkustajaa, jäi kokonaismatkustajamäärä siitä noin neljäsosaan eli 6 miljoonaan matkustajaan vuonna 2020. Kannattavuus ja tulos romahtivat koronapandemian vuoksi. Liikevaihto laski 61,3 prosenttia ja oli 150,6 miljoonaa euroa. Konsernin tulos oli -147 miljoonaa euroa”, sanoo Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

”Vaikeassa tilanteessa Finavia-konserni käynnisti mittavan 200 miljoonan euron säästöohjelman. Siihen sisältyi investointien priorisointia ja karsimista sekä operatiivisten kulujen vähentämistä. Säästöohjelman läpivienti on vaatinut vaikeiden päätösten tekemistä ja koko henkilöstön sitouttamista. Vuoden aikana keskityttiin taloudellisten toimintaedellytysten ja terveysturvallisuuden varmistamiseen sekä vahvuuksien ja kilpailukyvyn turvaamiseen. Finaviassa käynnistettiin valmistelut oman pääoman vahvistamiseksi ja valtiolta haettiin 350 miljoonan euron pääomitusta maksuvalmiuden varmistamiseksi ja Helsinki-Vantaan kehitysohjelman loppuunsaattamiseksi”, Mäki sanoo.

Näkymät vuodelle 2021 ovat hyvin epävarmat. Ennusteiden mukaan lentoliikenteen arvioidaan hieman lisääntyvän vuoteen 2020 verrattuna.

Yhtiö arvioi vuoden 2021 liikevaihdon olevan samalla tasolla vuoden 2020 liikevaihdon kanssa, mikä perustuu nykyiseen näkemykseen lentoliikenteen kehityksestä. Liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan vuoden 2020 tasolla, mutta olevan edelleen erittäin selkeästi negatiivinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eduskunta on vuoden 2021 talousarviossa myöntänyt 350 miljoonaa euroa käytettäväksi Finavian maksuvalmiuden varmistamiseen, ja nyt yhtiöön sijoitettava 317,15 miljoonaa euroa on osa tätä määrärahaa. Päätös on Euroopan komission hyväksymä.

Pääomasijoitus kirjataan kokonaisuudessaan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Valtioneuvoston kanslia valmistelee lisäksi 33 miljoonan euron pääomalainan myöntämistä Finavialle kuluvan vuoden aikana.

Finavian vuonna 2013 käynnistyneet mittavat kehitys- ja laajennustyöt Helsinki-Helsinki-Vantaan lentoasemalla ovat valmistumassa kahden vuoden kuluttua. Pääomitus varmistaa investoinnin loppuun viemisen.

Finavia-konsernin avainluvut

2020 2019 Muutos-%
Kokonaismatkustajamäärä, milj. matkustajaa 6,4  26,0 -75,4
Liikevaihto, milj. euroa 150,6 389,2 -61,3
Käyttökate, milj. euroa -27,0 134,6 -120,0
Käyttökate, % -17,9 34,6
Liikevoitto, milj. euroa -128,9 44,0 -393,0
Liikevoitto, % -85,6 11,3
Tilikauden tulos, milj. euroa -147,0 34,3 -529,2
Oman pääoman tuotto, % -24,2 5,1
Sijoitetun pääoman tuotto1, % -10,4 4,4
Omavaraisuusaste, % 36,3 50,3
Kassavirtapohjaiset investoinnit, milj. euroa 255,7 306,1 -16,4
Nettovelka 727,9 489,8 48,6
Taseen loppusumma, milj. euroa 1476,5 1354,4 9,0
Henkilöstö keskimäärin, htv 1366 2241 -39,0
Palkat ja palkkiot, milj. euroa 62,3 99,4 -37,4

­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­_______________________________

[1] Sijoitetun pääoman tuottoprosentin laskentakaavassa on huomioitu korko- ja muut rahoituskulut, kun aikaisemmin huomioitiin rahoitustuotot ja -kulut.

 

Lähde: Finavia

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.