Hyppää sisältöön
· Minna Floman

Kanarian saarten talvikausi lähti vauhdilla käyntiin

Peräti 125 lentoa samana päivänä eli 23.10.2020 käynnisti Kanarian saarten talvikauden. Hyvään lähtölaukaukseen vaikuttivat Euroopan komission suositukset vapaasta matkustamisesta yhdistettynä saariryhmän yllättävään tautitilanteen myönteiseen kehitykseen.

Lokakuun lopulla oli COVID-19-esiintyvyysluku Kanarian saarilla 82 sataa tuhatta asukasta kohden kumulatiivisesti kahden viikon ajalta. Muutamilla saarilla esiintyvyysluku oli jopa alle 25. Vastaava luku manner-Espanjassa oli 362.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kanarian saarten koronatrendi on koko syksyn ollut laskusuunnassa johtuen voimakkaista panostuksista testeihin, tautiketjujen tehokkaasta jäljityksestä ja eristystoimista.

Kanarian aluehallitus on ottanut ryhmävakuutuksen matkustajille, jotka saavat koronavirustartunnan Kanarian-matkan aikana. Vakuutus korvaa hoitokulut, karanteenin aiheuttamat kulut, mahdollisesti pidennetyn oleskelun kulut ja muut sairastumisesta aiheutuvat yllättävät kulut.

Kanarian matkapalveluyritykset ovat muillakin tavoin panostaneet paljon menneiden kuukausien aikana pandemiaa ennalta ehkäiseviin toimiin erilaisten aluehallinnon jakamien apurahojen turvin.

Lähde: Espanjan matkailutoimisto

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Minna Floman