Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Kanariansaaret vakuutti lomalaiset

Espanjan Kanariansaaret on ottanut vakuutuksen, joka kattaa matkustajille aiheutuneet kulut, mikäli hän sairastuu koronaan. Ehtona kuitenkin on, ettei tartunnasta tiennyt ennen Kanariansaarille saapumista.

Kanariansaarten matkailuviranomaiset ovat ottaneet vakuutuksen ranskalaiselta AXA-vakuutusyhtiöltä.

Vakuutus korvaa mm. mahdolliset kulut majoituksesta, mikäli matkustaja joutuu jäämään karanteeniin sekä mahdolliset hoitokulut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vakuutus korvaa kulut sekä espanjalaisille että ulkomaisille turisteille.

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.