Hyppää sisältöön
Lakeland Villages, Kuhmoisten, Kangasalan ja Pälkäneen matkailubrändi
· Riikka Krenn

Kangasala, Kuhmoinen ja Pälkäne yhteisen Lakeland Villages -brändin alle

Kangasala, Kuhmoinen ja Pälkäne ovat julkaisseet yhteisen matkailualueen uuden brändin ja ilmeen. Yhteismarkkinoinnista haetaan lisäpotkua alueen matkailuun.

Yhteisessä matkailun kehittämisessä on saavutettu virstanpylväs alle vuodessa. Yhtenäisen matkailualueen tuotoksena on syntynyt Lakeland Villages -brändi. Uusi matkailualue tuo esiin alueen luonnonläheisyyttä ja kylien ympärille rakentuvaa matkailukulttuuria.

Vahvaa kampanjointia sekä hiihtolomalla että kesäkaudella

Brändi lanseerataan lapsiperheille suunnatussa hiihtolomakampanjassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Yhtenäisellä matkailualuebrändillä halutaan tuoda esille aluetta laajempana kokonaisuutena, joka täydentää alueen nykyisiä matkailubrändejä” kertoo projektipäällikkö Mesi Lähteenkorva.

Hiihtolomaan keskittyvä digikampanja on uuden matkailualueen ensimmäinen ulostulo. Yhtenäinen matkailualue näyttäytyy Kangasalan, Kuhmoisten ja Pälkäneen omilla matkailusivustoilla erillisinä nostoina. Laajempi kesäkampanja toteutetaan kattavammalla panoksella niin matkailijoille kuin alueen kausiasukkaita ajatellen.

Monikanavainen kampanja, yhdistettynä muihin mediayhteistöihin, tuo matkailualuetta monipuolisesti esille tulevana kesänä. Vuoden aikana toteutettavat projektin muut osa-alueet tulevat jatkamaan rakennetun yhteisbrändin vahvistamista. Markkinointi ja näkyvyys ovat luonnollisesti vahvassa roolissa kaikissa toimenpiteissä.

Tavoitteena sekä kansainväliset että kotimaiset kävijät

Brändissä halutaan tuoda esille Kangasalan, Pälkäneen ja Kuhmoisten matkakohteita. Metsien ja maalaismaisemien ympäröimät kylät, jotka löytyvät järvien rannoilta toimivat alueen määritelmänä. Elämän pienistä iloista nauttiminen ja yhteisistä hetkistä iloitseminen ovat brändin ytimessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yhteisellä brändillä halutaan tavoitella niin kansainvälisiä kuin lähialueen matkailijoita, kansainvälisellä otteella. Prosessissa on huomioitu kuntien strategiat, Pirkanmaan matkailun alueorganisaatio Visit Tampereen sekä valtakunnallisen matkailuorganisaatio Visit Finlandin matkailun suuntaviivat.

“Yhtenäisen matkailualueen rakentaminen on pitkäjänteinen prosessi, joka vaatii aikaa kehittyä”, sanoo Lähteenkorva.

Ikkunapaikan päätoimittaja Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa alan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä. Kokenut matkailutoimittaja ja verkkomedian tekijä.