Oulun yliopisto ja Going Green ottavat kantaa valjakkokoiratoiminnan ympärille syntyneeseen keskusteluun: Suomessa on paljon myös vastuulliseen liiketoimintaan sitoutuneita eläinmatkailuyrityksiä.
Viimeaikaiset paljastukset valjakkokoirayrityksen toiminnasta ja alan työntekijöiden kertomukset ovat herättäneet syvää huolta. Entisten työntekijöiden kuvaukset huonokuntoisista koirista, jotka ovat niin aliravittuja, että ne purevat ruokkijaa, ja joiden terveyttä laiminlyödään vakavalla tavalla, ovat järkyttäviä. Tällaiset väitteet nostavat esiin vakavia kysymyksiä sekä eläinten että ihmisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Kyse ei ole ainoastaan epäeettisestä toiminnasta, vaan myös lain rikkomisesta. Myös Ikkunapaikka on nostanut aiheen esille uutisoinnissaan ja tehnyt siten tärkeää työtä kertoessaan haasteista, joita edelleen löytyy Suomen matkailualalta.
Haluamme kuitenkin myös tuoda esille Suomessa matkailueläinten hyvinvoinnin eteen tehtyä tutkimusta ja kehityshankkeita. Lapin yliopiston Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin asiantuntijat ovat jo useamman vuoden ajan työskennelleet sen puolesta, että eläinten hyvinvointi sisällytettäisiin osaksi vastuullisten matkailupalveluiden kehittämistä ja toteuttamista. Merkittävä osa työstä tehtiin nyt jo päättyneessä Business Finland -rahoitteisessa ”Eläimet ja vastuullinen matkailu” -hankkeessa ja EU:n rahoittamassa ”Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa” -hankkeessa. Parhaillaan Lapin yliopisto jatkaa tutkimusta Suomen Akatemian rahoittamassa PAWWS-hankkeessa (People and Animal Wellbeing at Work and in Society). Yhteistyössä ovat mukana Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto. Vuodesta 2023 alkaen matkailuun liittyvää eläinten hyvinvointitutkimusta on tehty myös Oulun yliopiston Kauppakorkeakoulussa.
Lapin yliopiston, Going Green Oy:n ja vastuullisuudesta kiinnostuneiden matkailuyritysten yhteistyönä syntyi vuosina 2021 ja 2022 ensimmäinen suomalainen kriteeristö, joka koskee vetokoirien ja -porojen hoitoa ja työoloja matkailualan yrityksissä. Kriteeristö on osa kotimaista Green Activities -ekosertifikaattia, ja edellyttää sertifioitavilta yrityksiltä muun muassa sitoutumista matkailueläinten työaikojen ja terveydentilan seurantaan, kesäajan liikuntaan ja virikkeelliseen vapaa-aikaan. Myös matkailuyritysten henkilökunnan jatkuva kouluttaminen vastuullisuusasioissa sekä avoin vastuullisuusviestintä asiakkaille ovat osa sertifikaatin peruskriteereitä. Kriteerien toteutuminen varmennetaan säännöllisillä, paikan päällä tehtävillä auditoinneilla. Osana henkilökunnan perehdytystä tullaan jatkossa edellyttämään myös ohjeistusta raportointikanavista, joita pitkin voi ilmoittaa, mikäli yrityksen toimintatavat poikkeavat sertifikaatin vaatimuksista.
Tällä hetkellä 14 eläinohjelmapalveluyritystä on saavuttanut Green Activities -sertifikaatin, ja sertifiointipolulla on monia muita. Kriteeristön kehitystyö jatkuu, ja kesän 2024 aikana olemme keränneet sidosryhmien ehdotuksia uusiksi kriteereiksi. Tähän työhön ovat kaikki aiheesta kiinnostuneet lämpimästi tervetulleita mukaan. Myös matkailueläinten hyvinvointitutkimuksesta saatavia tietoja hyödynnetään vaatimusten määrittelyssä, ja sertifioidut yritykset ovat usein etunenässä vaatimassa kriteerien tiukennuksia.
Iloksemme voimmekin todeta, että Suomessa on paljon vastuullisuuteen sitoutuneita eläinmatkailuyrityksiä.
José-Carlos García-Rosell
Professori, liiketoimintaetiikka
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Mari Mero
Yhteyspäällikkö
Going Green Oy
Kuva: Istockphoto
Jaa artikkeli: