Kotkan rumasta satamakaupungista sukeutui palkintoja kahmiva puistokaupunki

Kotkalle kävi kuten monelle muullekin Suomen kaupungille. 1960-70 -luvulla purettiin vanhoja, upeita puutaloja, ja monen harmiksi myös torin varrella sijainnut kaunis kauppahalli. Kotka oli pitkään mielestäni masentava satamakaupunki. Mutta nyt, kun siellä kesällä kävelin, huomasin monia ihastuttavia yksityiskohtia, mielikuvituksellisia puistoja ja erinomaisia museoita. Ja kun Kotkaan lähtee, niin retki saarille kruunaa reissun.

 

Kotka del Sol

Kotkan ja sen lähikuntien matkailumarkkinointia hoitaa Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy, joka tuottaa elinkeino- ja kehittämispalveluja Kotkan, Haminan, Miehikkälän, Pyhtään ja Virolahden kunnille.
Seudun matkailujohtajana jokin aika sitten aloittanut Kati Paasi on työskennellyt vuosikausia ulkomailla matkailun eri sektoreilla, mm. Ras Al Khaimahin turistitoimistossa, joten perspektiiviä löytyy. Kati on ideoinut tiiminsä kanssa uusia, kansainvälisiä sloganeita Kotkalle.

Katin mukaan matkailumarkkinoinnin kantavana teemana on paikkojen nostaminen kansainvälisten kohteiden joukkoon sopivasti pilke silmäkulmassa. ”Hiljattain lanseeratussa kampanjassa käytämme kansainvälisiä paikan nimiä: Kotka Del Sol, Fort Hamina, Bahia Virolahti, Frontera de la Miehikkälä ja Rio de Pyhtää.”
Mainoksissa muistutetaan, että Kotka ei ole kaukana. Moottoritietä pitkin Helsingistä Kotkaan ajaa 1,5 tuntia.

 

Päivä alkaa possolla

Kati Paasin mukaan päivä Kotkassa pitää aloittaa possolla tai lihapiirakalla. Perinteisesti ne pitäisi nauttia torilla, vaikka saa niitä muualtakin.

Tori, ja sen laidalla seisova kaupungitalo, ovat edelleen se masentava pala Kotkaa. Torin kulmassa sijanneen kauppahallin tilalla on ruokamarket ja yhdeltä sivulta pääsee kaupungin ostoskeskukseen, Pasaatiin, mistä löytyvät ketjukaupat ja kahvilat.


Mutta jos menet torille, niin käy sen laidalla olevassa ihastuttavassa Tamburiini-kaupassa. Se on oikea sekatavarakauppa. On vanhaa ja uutta, Iittalan laseja, Arabian astioita, vanhoja tavaroita, käsitöitä, Mia.O:n Kotka-aiheisia matkamuistoja ja vaikka mitä.

Kaupan omistaja Tiina Koskenheimo muovailee itse mitä hauskimpia veistoksia, jotka yleensä menevät sitä mukaan kun valmistuvat. Seinällä on taulu, jota on ollut tekemässä yli 70 kotkalaista. Jokainen on saanut maalata oman suosikkipaikkansa Kotkassa. Taulussa on vielä vähän tyhjää mutta valmistumisella ei ole kiire.

Puistojen kaupunki

Kotkan keskellä sijaitseva Sibeliuspuisto on kaupunkilaisten olohuone. Sinne tullaan istuskelemaan, juttelemaan ja nauttimaan kaupungin puutarhurin, Heikki Laaksosen kädenjäljistä. Yhdysvalloissa maisema-arkkitehdiksi opiskellut Laaksonen palasi 80-luvun alussa Kotkaan ja näki uusin silmin masentavan satamakaupungin. Rumassa kaupungissa oli haastetta.

Karhulan Jokipuisto.

Uudistus alkoi Sapokan vesipuistosta. Sitä seurasivat Sibeliuspuisto, Jokipuisto Karhulassa ja Katariinan Meripuisto. Myös Laaksosen ideoima neljä kilometriä pitkä veistospromenadi on saanut palkintoja. Pian eläkkeelle jäävän Laaksosen töitä tullaan ihailemaan ulkomailta asti.

Katariinan Maripuistossa on muistomerkki Ruotsinsalmen taistelussa menehtyneille sotilaille. Puut ovat meren pohjaan vajonneiden laivojen osia.

 

Kävellen tai pyöräillen

Kotkan suht pienen keskustan näkee leppoisasti kävellen tai kaupunkipyörällä.

Keskussa kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa Kotkan kirkko. Se vetää vertoja keskieurooppalaisille serkuilleen.


Mukavan pyöräretken saa, kun ajelee kuutisen kilometriä Kymijoen vartta ylös Langinkosken keisarillisella kalastusmajalle. Aleksanteri III:n kalastusmaja valmistui 1889 ja perhe lomaili täällä muutamaan otteeseen hoviväkensä kanssa.


Matkan varrella täytyy pysähtyä Kotkan vanhalla höyrypanimolla. Vuonna 1895 
valmistuneessa vanhassa tiilirakennuksessa on toiminut mm. olutpanimo, makkara- ja kynttilätehdas.

Nyt kunnostetussa talossa on ravintola isoine terasseineen sekä Kari-Jukka Koivistoisen pari vuotta sitten perustama pienpanimo, Kotka Steam Brewery. Sen omasta kaupasta voi napata mukaan vaikka inkivääriolutta.

”Heitin piruuttanu tuoretta inkivääriä oluen sekaan ja siitähän tuli hyvää. Se on oma suosikkini”, Kari-Jukka nauraa.

Itämeren suurin taistelu

Kotkan edustalla käytiin vuonna 1790 suurin koskaan Itämerellä käyty taistelu. Ruotsalaisten ja venäläisten väliseen rajataisteluun osallistui uskomattomat 350 alusta ja yli 20 000 miestä. Vuorokauden kestäneessä taistelussa merenpohjaan upposi yli 60 alusta ja taisteluissa kuoli lähes kahdeksan tuhatta miestä.


Kotkan vanhassa satamassa sijaitsevassa Suomen merimuseon näyttelyssä on käytetty viimeisintä mallinnus- ja virtuaaliteknologiaa, jonka avulla kävijä pääsee itse keskelle taistelua. Savua aalloilla -virtuaalitoteutus esittää historiallisen taistelun pauhun ja rajuuden 10-metrisellä seinällä uusimman peliteknologian keinoin. Esitystä varten mallinnettiin jopa 16 historiallista alusta.
Ruotsinsalmesta alkoi myös Sinebrychoffin tarina. Perhe valmisti linnoituksen sotilaille olutta.

Itämeri on esillä myös Sapokan Maretariumissa, missä voi nähdä noin 60 alkuperäistä, vaikinaista Suomessa esiintyvää kalalajia; lohikaloja, särkikaloja, mateita ja valtavia monneja.

Retki saaristoon

Kotkan saarista tunnetuin on ehkäpä Rankki, missä on sitä ohutta yläpilveä. Entinen puolustusvoimien käytössä ollut saari on nyt avattu myös yleisölle. Mutta yksi kauneimmista Kotkan edustan saarista on nimensä mukaan Kaunissaari, minne pääsee ilmaisella vuoroaluksella. Matka kestää 1,5 tuntia, mutta lautan aikataulu on haastava päivämatkailijalle. Se onnistuu vaan muutamana päivänä viikossa.

Kuva: Harri Tarvainen.

Ravintola- ja matkailuyrittäjä Niko Löyttynen kuljettaa matkailijoita Kaunissaareen, ja muillekin saarille rib-veneellä.  Sillä matka kestää vartin ja maksaa nelisensataa euroa. Veneessä on tilaa 12 hengelle.

Kaunissaari on kautta aikain ollut kotkalaisten suosittu juhannuksenviettopaikka. Saaressa on leirintäalue, vuokramökkejä ja kotimajoitusta.

Kaunissaaren veikein nähtävyys on saaristolaismuseo. Vanhaa tavaraa mahtuu kuuriin uskomattoman paljon. Tavaroiden keräämisen aloitti nykyisen pitäjän isä, Lennart Rekonen 1940-luvulla. Saaristolaisesineistön lisäksi hän pisti esille kaikenlaista mielenkiintoista. Onpa siellä kuvia Papua-Uuden-Guinean asukkaistakin.

Kaunissaaressa asuu ympärivuotisesti kymmenkunta henkilöä. Ville Laakson suku on saaresta lähtöisin ja Villellä on kylän ainoa kauppa ja sen yhteydessä kahvila Merituuli, mistä saa rapeapohjaisia, herkullisia pitsoja.
Saaren ‘must’ on Kaunissaaren Majan kirkaslieminen lohikeitto rapean ruisleivän kera tarjottuna.

Ainoa tapa kulkea saarella on kävellen, mutta saari on vaan muutaman kilometrin suuntaansa. Rannoilla ja kujilla kulkiessa toivoo, ettei mikään riko pysähtynyttä tunnelmaa.

 

 

Lappilaista energiaa

Yhtenä kauniina talvipäivänä käveltiin Nikon kanssa jään yli Varissaareen, missä oli tosi paljon päiväkävelijöitä. Mie sanoi Nikolle, että tänne tehhään kahvila”, kertoo Lapin Angelista Kotkaan muuttanut Niina Utter. Virtaa täynnä olevalla Ninalla ja miehellään Niko Löyttysellä on nyt rib-taksiveneen lisäksi ravintola Vaakku Varissaaressa, he pyörittävät hienosti entisöytyä a la carte-ravintola Kotkan Klubia sekä siellä sijaitsevaa salakapakkaa ja suunnitelmia riittää. ”Tänne saisi ihan mielettömän putiikkihotellin!”


Vinkkejä Kotkaan ja sen naapurikuntiin löytyy osoiteesta visitkotkahamina.fi

 

Leena Aalto, Kotka, kesä 2020
Lisää kohteita
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X