Hyppää sisältöön
Juho Pesonen
· Juho Pesonen

Kolumni: Ruma totuus

Matkailualan ulkopuolelta tuntuu tulevan koko ajan enemmän kritiikkiä matkailun ja etenkin lentomatkailun kestävyyttä kohtaan. Jossain vaiheessa matkailualallakin tämä elefantti on nostettava pöydälle, vaikka se aika vaikealta tuntuisikin. Olisiko sen aika jo nyt? 

Ilmastonmuutos on ylivoimaisesti isoin matkailun tulevaisuuteen vaikuttava tekijä. Kaikki, mitä tällä planeetalla tapahtuu, on riippuvaista luonnon hyvinvoinnista. Luonnosta on pyritty huolehtimaan kestävän kehityksen periaatteiden kautta. Niiden tavoitteena oli säilyttää ja taata hyvät elämän mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville. 

Vaikka kestävää kehitystä on edistetty jo vuosikymmenten ajan, olemme matkanneet aina vain kauemmaksi tältä polulta. Ihmiskunnan käytettävissä ollut hiilidioksidibudjetti lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen on jo lähestulkoon käytetty.

Lämpenemisen tahti kiihtyy

Päästöt ja sitä myöten globaalit lämpötilat rikkovat ennätyksiä. Vauhti kiihtyy, vaikka sen pitäisi hidastua. Nyt alkaa näyttää siltä, että tulemme epäonnistumaan kestävän kehityksen tavoitteessa. Jo 1,5 asteen lämpenemisen ylitys esiteollisista ajoista käy kalliiksi ihmiskunnalle, ja nykyisillä toimenpiteillä olemme kovaa vauhtia menossa 3–3,5 asteen lämpenemistä kohti.

Mikäli 1,5 asteen tavoitteessa haluttaisiin pysyä, matkailun pitäisi olla lähestulkoon hiilineutraalia noin vuoteen 2030 mennessä. Eikä pelkästään matkailun, vaan koko globaalin yhteiskunnan. Vaikka matkakohdetasolla kestävää matkailua voidaan kehittää ja monet yritykset tekevät jo valtavan hienoja asioita kestävyyden saralla, on matkailuekosysteemi riippuvainen lentämisestä. 

Teknologia on tehnyt lentämisestä aina vain tehokkaampaa, mikä johtanut kasvaneisiin kokonaispäästöihin. Vety- ja sähkölentokoneet ovat vielä kaukana tuotannosta, jolla olisi merkittävää vaikutusta päästöihin.

Matkailu tuottaa tuntuvia päästöjä

Joulukuussa 2024 julkaistussa Nature Communications -lehden artikkelissa Ya-Yen Sun ja kollegat laskivat, että matkailu tuottaa noin neljä kertaa enemmän päästöjä ansaittua dollaria kohti kuin palvelualat keskimäärin. Matkailu on valtavan suuri ja tärkeä globaali toimiala, mutta se ei toimi kovinkaan tehokkaasti yhteiskunnan kannalta. 

Esimerkiksi Yle uutisoi verkkosivuillaan 30.8.2024, että “Pohjois-Atlantin merivirtojen romahduksen seurauksena Pohjois-Euroopan lämpötilat saattavat pudota arktisiin lukemiin.”  Olemme siis mahdollisesti menossa kohti maailmaa, jota emme välttämättä voi tunnistaa samaksi missä olemme edelliset vuosikymmenet asuneet ja eläneet. 

Radikaali muutos on väistämätön

Tämä on vaikea tilanne. Mihin tahansa suuntaan tästä lähdemmekin, joku tulee häviämään. Tämä ruma totuus on tärkeää tunnistaa ja hyväksyä, että voimme suunnitella tulevaisuutta. 

Tällä hetkellä ei ole olemassa realistista suunnitelmaa saada matkailusta hiilineutraalia liiketoimintaa. Matkailu tulee muuttumaan radikaalisti tulevaisuudessa. En tiedä milloin ja miten, mutta muutos on tulossa. Joko saamme sen itse aikaiseksi tai luonto tekee sen meidän puolestamme.

Kolumni on julkaistu Ikkunapaikassa 1/2025

Juho Pesonen
Juho Pesonen

Kaiken maailman matkailudosentti tarkastelee matkailuliiketoiminnan ajankohtaisia tapahtumia Ikkunapaikan kolumnistina. Juho Pesonen toimii matkailuliiketoiminnan professorina Itä-Suomen yliopistossa.