Hyppää sisältöön
Susanne Rasmus, SUOMA ry
· Ikkunapaikka

Kuka sitä matkailua nostaa jos ei matkailu itse?

”Se ihana matkailu”. Asia, joka saa lähes jokaiselle hymyn huulille. Sain itse muutama viikko sitten mahdollisuuden kertoa matkailun vaikuttavuudesta ja toiminnasta oman alueemme kansanedustajille. Muistutin tilaisuuden alussa, että tuon hyväntuulisen aiheen takana on miljardien bisnes ja ammattimaisesti toimiva koneisto, jonka resursseista ja kasvun esteiden poistamisesta täytyy huolehtia kaikkien merkittävien elinkeinojen tapaan. Odotukset kun eivät täyty pelkästä kannustuksesta. 

Parhaillaan elämme kunta- ja aluevaalien aikaa. Lupausten aikaa. Mahdollisuuksien aikaa. Vaalien alla keskusteluihin on tärkeä nostaa matkailun näkökulmia, tuoda tietoa alueiden erityispiirteistä ja tarpeista sekä samalla laajentaa käsitystä matkailusta. Ennen kaikkea matkailu olisi hyvä nähdä alueilla nimenomaan ratkaisuna tässä haasteellisessa taloustilanteessa. Ratkaisuna kasvuun, hyvinvointiin, kilpailukykyyn ja investointihalukkuuteen, työllisyyteen ja palvelutasoon. 

Matkailun edunvalvontatyössä törmätään edelleen ilmiöön, että sanomaamme kyllä kuullaan, mutta sen puolesta ei tositilanteessa olla valmiita taistelemaan. Tuleville päättäjille onkin tärkeä avata alkavalle toimintakaudelle konkreettiset tavoitteet matkailun osalta ja kertoa selkeästi, miten asioihin voi myötävaikuttaa. Toisaalta on myös hyväksyttävä, että aina keskustelu ei voi lähteä liikkeelle suoraviivaisesti juuri matkailusta. Ammattilaisina tehtävämme on auttaa näkemään matkailun kytkökset ja vaikutus myös muihin vaalien alla käytäviin kärkiteemoihin.

Useimmin voittava taktiikka on yhteistyö, joka ei ole ydinfysiikkaa, mutta taitolaji se on – ehkä vähän myös tahtolaji. Matkailun vaikuttavuuden ja tavoitteiden yhteistä sanoitusta on koottu Visit Finlandin ja matkailun alueorganisaatioiden sekä edunvalvontajärjestöjen toimesta. Silti rivejä tulisi tiivistää edelleen ja saada myös tulevat päättäjät samaan joukkueeseen. Varmistaa samalla matkailuvaikutusten arviointi tiiviimmäksi osaksi valmistelua ja päätöksentekoa. Kynnyksetön keskusteluyhteys päättäjien ja alan toimijoiden välillä on ratkaisevan tärkeää. Yhteistä taklattavaa riittää niin saavutettavuuden, matkailun resurssoinnin, työvoiman kuin veroratkaisujenkin osalta. 

Susanne Rasmus
puheenjohtaja
Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys SUOMA ry

Kolumni on julkaistu Ikkunapaikassa 2/2025

Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].