Junalippujen ostaminen on siirtynyt lähes täysin digitaalisiin kanaviin, kertoo VR.
VR on julkaissut tuoreita tilasto ja toiminnastaan. Niiden mukaan vuoden 2024 tammi-elokuussa tehtiin 10,1 miljoonaa junamatkaa, mikä on 1,6 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana jaksona.
Elokuussa ratatöitä
Kotimaan kaukojunaliikenteessä tehtiin 1,3 miljoonaa matkaa elokuussa. Ratatöitä oli elokuussa enemmän kuin edellisenä vuonna, ja siksi matkamäärät jäivät viime vuoden tasolle.
Kaukoliikenteen junien käyttöaste oli elokuussa 48 prosenttia, eli ruuhkaisimpien aikojen ulkopuolella matkustaminen onnistuu väljästi ja mukavasti. Elokuussa tapahtumajunat esimerkiksi Blockfesteilta Tampereelta ja PMMP:n konserteista Helsingistä saavuttivat suuren suosion.
Lähes 95 % lipuista ostetaan verkossa
Matkanjälkeisen asiakaskyselyn mukaan erityisesti konduktöörin kanssa asiointi ja lipun ostaminen koetaan helpoksi ja miellyttäväksi. Myös matkustusmukavuus ja matkanaikainen tiedottaminen saavat kiitosta. Elokuussa suositteluindeksi (NPS) oli 46 (45 vertailukaudella).
“Lähes 95 % junalipuista myydään digitaalisissa kanavissamme,” kertoo VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula.
“Asiakkaat arvostavat helppoa ja nopeaa digitaalista palvelukanavaa, joka tarjoaa ajantasaista tietoa matkustamiseen liittyen. Esimerkiksi Radalla-osiot vr.fi:ssä ja VR Matkalla -sovelluksessa keräävät kiitoksia asiakkailtamme.”
Ratatyöt aiheuttivat suurimman osan myöhästymisistä
Rataverkon huono kunto heikentää junaliikenteen täsmällisyyttä ja toimintavarmuutta, mistä kärsivät niin matkustajat kuin tavarakuljetuksia tarvitsevat yrityksetkin. Junien täsmällisyys on keskeinen tekijä matkanaikaisessa asiakaskokemuksessa.
Elokuussa kaukoliikenteen junien täsmällisyys oli 84 %, kun täsmällisyyttä mitataan viiden minuutin tarkkuudella. Myöhästymisistä yli puolet (60 %) johtui radasta johtuvista syistä, kuten ratatöistä tai vaihde- ja sähkövioista. Radan kunnosta ja ylläpidosta vastaa Väylävirasto. Noin viidennes (20 %) myöhästymisistä aiheutui VR:stä johtuvista syistä ja loput (20 %) muista syistä, kuten ilkivallasta.
VR:n lähiliikenteessä heinäkuun täsmällisyys oli 95 %. Myöhästymisistä 43 % johtui radasta aiheutuvista syistä, 48 % muista syistä ja 9 % VR:stä johtuvista syistä.
Lähde ja kuva: VR
Jaa artikkeli: