Hyppää sisältöön
Hotellihuone
· Ikkunapaikka

Lapin hotellihinnat pilvissä – lähes kaksinkertaiset muuhun Suomeen nähden

Hotelliyö Lapissa maksoi joulukuussa lähes kaksinkertaisesti koko maan keskiarvoon verrattuna. Majoituksesta sai maksaa Lapissa keskimäärin 282 euroa yöltä, kun taas esimerkiksi Uudellamaalla huoneen sai 119 eurolla.

Edellisvuoden joulukuuhun verrattuna hotellihuoneen hinta kallistui Lapissa jopa 40 eurolla. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen majoitustilastosta.

Korkea käyttöaste nostaa hintoja

Lapin hotellien käyttöaste oli joulukuussa yli 80 %, kun koko maassa vastaava luku oli 49 %. Ulkomaisten yöpymisten määrä kasvoi Lapissa 9 % edellisvuodesta. Kotimaisten yöpymisten määrä puolestaan väheni 20 %.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisten määrä näyttää nyt kasvavan jatkuvasti, ja Lapissa ilmiö korostuu erityisesti joulukuussa. Kasvavien turistivirtojen mukana myös majoitusten hinnat nousevat”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Heidi Pukkila kertoo.

Hotelliyöpymisen hinnat notkahtivat hetkellisesti koronavuoden 2020 joulukuussa, mutta tuolloin käyttöastekin oli lähes olematon.

”Vuoden 2019 joulukuuhun verrattuna Lapin hotellien hinnat ovat nousseet noin 40 %. Koko maassa nousua on ollut vastaavana aikana 20 % ja Uudellamaalla vain noin 5 %”, Pukkila toteaa.

Tilastokeskuksen majoitustilastossa ovat mukana vain 20 vuodepaikkaa tai enemmän sisältävät majoitusliikkeet, joten pienet majoitusliikkeet, ilmaismajoitus ja esimerkiksi alustojen kautta varattu majoitus, jonka osuus on kasvanut paljon viime vuosina, jää tarkastelun ulkopuolelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eniten majoittujia Isosta-Britanniasta

Lapissa majoitusliikkeisiin saapuneiden ulkomaisten matkailijoiden lukumäärä on parina viime vuotena kasvanut noin 100 000:lla per vuosi.

”Uudellamaalla ja suuressa osassa muuta maata ulkomaisten matkailijoiden majoitusluvut laahaavat vielä alemmalla tasolla kuin ennen pandemiaa. Lapissa ulkomaiset yöpymiset ovat sen sijaan kasvaneet jo huomattavasti vuoden 2019 tasoa korkeammaksi”, Pukkila kertoo.

Määrällisesti ylivoimaisesti eniten ulkomaisia matkailijoita on tullut vuosina 2023 ja 2024 Isosta-Britanniasta. Heistä myös noin puolet on suunnannut nimenomaan Lappiin.

”Joulukuussakin Suomen majoitusliikkeissä oli selvästi eniten brittiläisiä vieraita. Heistä yli 80 % yöpyi Lapissa. Toiseksi eniten majoittujia tuli Ranskasta, ja ranskalaisista noin 70 % suuntasi Lappiin. Kolmantena olivat saksalaiset, joista Lapissa majoittui 40 %”, Pukkila havainnollistaa.

Aasialaiset ja heistä erityisesti kiinalaiset ja japanilaiset ovat olleet jo pari vuosikymmentä innokkaita Lapin-matkailijoita. Pandemia kuitenkin romahdutti aasialaisten yöpymismäärät.

”Aasialaisten matkailijoiden lukumäärät ovat Ukrainan sotaan liittyvän Venäjän ilmatilan sulun takia olleet kovin pieniä, ja pandemian jälkeinen kasvu on ollut hidasta. Joulukuussa aasialaisia majoittujia tilastoitiin kuitenkin jo enemmän kuin pandemiaa edeltäneen vuoden 2019 joulukuussa”, Pukkila kertoo.

Lähde: Tilastokeskus

Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].