Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Liettua on lähellä

Helsingistä katsottuna Liettua on lähempänä kuin Lappi. Autolla sinne on matkaa alle 700 kilometriä ja lento kestää tunnin ja 40 minuuttia. Helsingistä Rovaniemelle kilometrejä kertyy yli 800.

Liettuan suurlähettiläs Giedrius Kazakevičius.

Liettua järjesti aiemmin tällä viikolla matkailualan ammattilaisille infotilaisuuden, missä se muistutti maan tarjoamista matkailumahdollisuuksista. Liettuan suurlähettiläs Giedrius Kazakevičius myönsi, että Liettuaa ei Suomessa tunneta hyvin. ” Vaikka olemme lähellä, meitä ei oikein tunneta. Sille asialle haluamme nyt muutosta”, Kazakevičius sanoi.

Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan on nyt hyvät yhteydet. Finnair lentää sinne kesällä jopa 4 kertaa päivässä alle kahdessa tunnissa. Ja mikäli mielii lähteä omalla autolla, niin Helsingistä lähdettäessä matka laivamatkoineen kestää noin 10 tuntia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tänä vuonna Vilnassa on juhlavuosi, kun kaupunki täyttää 700 vuotta. Tapahtumia on koko kesän, ja yhdeksi suosituimmaksi Liettuan Elzė Vyšniauskaitė mainitsee heinäkuun 25. päivä alkavan Vilnan musiikkifestivaalin, jolloin musiikkia voi kuunnella ilmaiseksi ympäri kaupunkia.

Toinen tapahtuma, joka ansaitse maininnan on marraskuun 6-12 päivä järjestettävä gastro week. Silloin kaupungin ravintolat pistävät parastaan edullisilla hinnoilla.

Vilnasta reilun tunnin junamatkan päässä on Liettuan vanha pääkaupunki Kaunas. Se ehti paistatella pääkaupunkina parikymmentä vuotta ja tarjoaa sen mukaista mahtipontista arkkitehtuuria. Kaunasissa on myös oman laistaan ”sotien välistä” arkkitehtuuria, jolle haetaan nyt Unescon maailmanperintömainintaa.

Kaunas sijaitsee Via Baltican varrella ja tulevaisuudessa sinne pääsee Tallinnasta nopeasti junalla, kun Rail Baltica saadaan muutaman vuoden kuluttua valmiiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Liettuan Elzė Vyšniauskaitė ja Irena Achonen kertoivat maansa matkailutarjonnasta.

Liettuan rantalomakohde on Palanga. Sinne kertyy Vilnasta ajomatkaa kolme ja puoli tuntia.

Liettua on tunnettu myös kylpylöistään. Puolentoista tunnun ajomatkan päässä Vilnasta sijaitsevat tunnetut kylpyläkaupungit Druskininkai ja Birštonas. Liettuassa kylpylöissä erityisesti mudalla on suuri merkitys.

Chef Deivydas Praspaliauskas.

Liettuan ruokakulttuuri on viime vuosina muuttunut voimakkaasti kohti kansainvälistä trendiä.
Amandusin ravintoloitsija, chef Deivydas Praspaliauskas kertoo, että vanhat, perinteiset maut ovat edelleen voimissaan, mutta uusi twist tuo niihin keveyttä ja raikkautta.
Amandus-ravintolassa tarjoillaan usean ruokalajin maistelumenu, edulliseen noin 70 euron hintaan, viineineen ateria maksaa 110 euroa.
”Pöytä kannattaa varata hyvissä ajoin. Ennen pandemiaa liettualaiset eivät koskaan varanneet pöytiä etukäteen, mutta nyt tilanne on toinen. Jos mielii haluamaansa ravintolaan, niin varaa pöytä”, Deivydas muistuttaa.

Perinteiset raaka-aineet ovat taas suosiossa. Tässä punajuuri on saanut hunnuksen humuksesta ja vuohenjuustocremestä.

 

Lisää Liettuasta www.lithuania.travel

 

Leena Aalto
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.