Hyppää sisältöön
Maaseutumatkailu
· Ikkunapaikka

Luminen talvi teki hyvää maaseutumatkailulle

Talvinen taika ja ulkoilmaelämän mahdollisuudet ovat houkutelleet tänä talvena niin Etelä-Suomen kaupunkilaiset kuin ulkomaalaisetkin nauttimaan lumesta ja jäähän liittyvistä aktiviteeteista.

Maaseudun matkailuyritysten mökkivuokraus ja talviaktiviteettien kysyntä sekä tarjonta ovat kasvaneet luoden uusia mahdollisuuksia sekä paikallisille asukkaille että vierailijoille. Itä-Suomessa on kuitenkin nähtävissä venäläisten matkailijoiden väheneminen.

“Maaseudun matkailun vetovoimatekijät liittyvät luontoon, neljään vuodenaikaan ja pienten perheyritysten tuottamiin matkailupalveluihin”, sanoo Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n varapuheenjohtaja Kirsi Ilola-Ollikka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Vaikka näkymät ovat pääosin myönteiset, monet maaseudun matkailuyritykset ovat kamppailleet venäläisten matkailijoiden vähenemisen aiheuttamien haasteiden kanssa. Erityisesti Itä-Suomessa monien yrittäjien tilanne on ollut haasteellinen.”

Kevään ja kesän odotukset maaseudun matkailussa ovat myönteiset. Vaikka tarkkaa ennakkovarausten tilannetta on vielä liian aikaista arvioida, on huomattu, että matkailijat varaavat matkojaan ja majoituksiaan entistä useammin lähempänä lomaa.

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on päivittänyt jäsentensä käyttöön maaseutumatkailun sopimusehdot, mikä on tärkeää nykyisessä markkinatilanteessa. Tavoitteena on parantaa ja selventää maaseutumatkailuyritysten ja matkailijoiden välisten sopimusten ja varausten kulkua, erityisesti mahdollisten peruutusten osalta.

Matkailumarkkinoilla on kuitenkin useita epävarmuustekijöitä, kuten kustannusten nousu ja ostovoiman hiipuminen. Tämä on näkynyt monien ravintoloiden konkurssina. Vaikka yleiset suhdannenäkymät ovat vaisut, maaseudun matkailun osalta on havaittavissa piristymisen merkkejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Maaseutumatkailuyritysten monipuolinen tarjonta on auttanut niitä selviämään vaikeista ajoista”, sanoo asiantuntija Kimmo Aalto MTK:sta.

“Majoituksen lisäksi maaseudun matkailukohteet tarjoavat ruokapalveluja, luontoaktiviteetteja, välinevuokrausta, saunoja ja kokoustiloja. Maaseudun matkailuyritykset ovat usein monialaisia, mikä mahdollistaa yrittäjätulon saamisen monista eri lähteistä.”

Lähde: Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry

Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: mail@ikkunapaikka.fi.