Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Malediiveista tuli suosittu koronakohde

Malediivien turistiviranomaiset myhäilevät tyytyväisinä. Saarivaltion matkustajamäärät ovat tippuneet, mutta pysyneet kuitenkin kohtuullisina. Pienet saaret, joissa on vain yksi hotelli, ovat osoittautuneet halutuiksi matkakohteiksi pandemian aikana.

Tammikuussa Malediiveilla vieraili yli 92 000 turistia. Se on noin 47 % vähemmän kuin vuotta aiemmin, mutta silti Malediiveilla ollaan tyytyväisiä, ettei pudotus ole enempää.

Vauhti kiihtyi helmikuussa, kun jo ensimmäisen viikon jälkeen matkailijoita oli saarelle tullut jo yli 99 000.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Olemme tänä vuonna jo melkein normaalissa” arvioi turistiministeri Abdulla Mausoom. 

Malediivit on nyt suosittu kohde etenkin venäläisten ja intialaisten keskuudessa. Venäläisiä saarivaltiossa vieraili tammikuussa reilut 22 000 ja intialaisia noin 21 000 turistia.

Koko viime vuonna Malediiveilla kävi 555 494 turistia. Viranomaiset odottavat tästä vuodesta hyvää, ja jopa miljoonaa turistia. Eristäytyneet saaret ovat nyt suosittuja kohteita.

Kaikkille maahan saapuville matkustajille tehdään PCR-testi. Tehdyistä testeistä vain 0.09 % on ollut positiivisia. Saarivaltio on jo alkanut rokottaa matkailuelinkeinon parissa työskenteleviä henkilöitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Johns Hopkinsin yliopiston mukaan Malediiveilla on todettu tähän mennessä noin 16 800 koronatapausta ja tautiin on kuollut 55 henkilöä.

 

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.