Hyppää sisältöön
· Leena

Matkailun positiivinen vire jatkuu

IATA ennustaa tälle vuodelle hyvää lentoliikennevuotta, vaikkakin matkustajamäärien nousun arvellaan hidastuvan hieman viime vuodesta.

Marraskuun 2017 loppuun mennessä matkustajamäärät nousivat 7,7 % edellisvuodesta.
Myös Finnairin koko viime vuoden matkustajamäärä kasvoi yli miljoonalla lähes 12 miljoonaan matkustajaan.

IATAn ekonomisti David Oxleyn mukaan vuosi 2018 näyttää hyvältä; ”kasvu näyttää jatkuvan, vaikkakaan ei yhtä reippaasti kuin viime vuonna.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

UNWTO:n World Tourism barometrin mukaan matkustus lisääntyi viime vuonna 7 %. Sen mukaan maailmalla matkusti jo 1,3 miljardia ihmistä. Tälle vuodelle se ennustaa 4-5 % kasvua.

Eniten matkustajamäärät nousivat viime vuonna Euroopassa, noin 8 %. Afrikassa nousua oli myös 8 %, Aasiassa 6 % ja Lähi-idässä 5 %.

Sen sijaan Yhdysvalloissa ollaan huolestuneita. Viime vuosi oli synkin vuosi maan lähihistoriassa. Matkustajamäärät tippuivat seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana 4 %.
Myös matkustajamäärät Suomesta Yhdysvaltoihin tippuivat tammi-heinäkuussa 3,4 % ollen 87 672 matkustajaa.

Matkustajamäärien kato laitetaan suurelta osin Trumpin hallinnon piikkiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Leena