Hyppää sisältöön
Lofootit
· Riikka Krenn

Matkailutottumukset murroksessa? Pohjoismaihin matkailtiin kesällä jo enemmän kuin Etelä-Eurooppaan

Suomalaiset matkailivat menneenä kesänä Etelä-Euroopan sijaan mieluummin naapurimaihin. Etenkin Ruotsi ja Viro vetivät puoleensa matkailijoita, ja myös Norjan-matkailu kiinnosti edelliskesää enemmän.

Lämpö houkuttaa, mutta naapurimaat ovat lähellä

Tiedot muuttuneista matkailutottumuksista käyvät ilmi Tilastokeskuksen suomalaisten matkailu -tilaston kesäkauden kokoavasta julkaisusta.

”Pohjoismaihin matkailtiin kymmenyksen enemmän kuin edelliskesänä, kun taas Etelä-Eurooppaan suuntautuneiden matkojen määrä väheni saman verran. Esimerkiksi Norjaan tehtiin enemmän kesämatkoja kuin Espanjaan tai Kreikkaan”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Marianne Laalo täsmentää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vielä vuosi sitten tilanne olin varsin toisenlainen.

“Etelä-Euroopan lämpöön matkailtiin runsaasti koronapandemian jälkeen, erityisesti kesällä 2023, jolloin alueelle suuntautuneita matkoja tehtiin lähes 0,8 miljoonaa. Menneenä kesänä kiinnostus naapurimaita kohtaan lisääntyi, ja varsinkin Norjan matkat erottuvat joukosta reilun 40 %:n kasvulla edelliskesään verrattuna.”

Kaikkiaan ulkomaanmatkoista reilu puolet eli 1,6 miljoonaa matkaa suuntautui Pohjoismaihin tai Viroon. Ruotsin suosio kasvoi 5 % ja Viron pysyi ennallaan. Yöpymisen sisältäneiden Viron matkojen määrä väheni, mutta päivämatkojen ja -risteilyjen suosio kasvoi lähes 40 %.

“Risteilyjen edullinen hinta voi olla syy päivämatkojen runsaaseen kasvuun. Hotellien hinnat Virossa alkavat olla jo lähellä Suomen hintatasoa, mikä saattaa näkyä yöpymisen sisältäneiden Viron-matkojen määrän vähenemisenä”, Laalo summaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mökkeilyn suosio kasvatti kotimaan matkailulukuja

Myös kotimaassa lomailtiin edelliskesää enemmän. Yöpymisen sisältäneiden vapaa-ajan matkojen määrä kasvoi lähes kaikkiin maakuntiin. Suurimmista maakunnista erottuivat kuitenkin Uusimaa reilun kymmenyksen kasvulla ja Varsinais-Suomi viidenneksen kasvulla.

Ilmaismajoituksen sisältäneitä kotimaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin noin 7,8 miljoonaa, mikä on 15 % enemmän kuin edelliskesänä. Kasvu tarkoittaa käytännössä mökkeilyn suosion nousua.

“Suurin kotimaanmatkailun ja erityisesti ilmaismajoituksessa yöpymisen piikki oli toisena koronavuonna eli vuonna 2021. Kesällä 2021 ilmaismajoituksen sisältäneiden matkojen määrä kasvoi 29 %. Tuolloin matkoja tilastoitiin 9,8 miljoonaa. Vastareaktio tälle tuli toissa vuonna, jolloin kotimaanmatkailu notkahti alaspäin pariksi kesäksi”, Laalo kuvailee.

“Maksullisen majoituksen sisältäneitä kotimaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin kuluneena kesänä 3,0 miljoonaa. Myös näiden matkojen määrä väheni parina edeltävänä kesänä, ja menneenä kesänä määrä lähti taas pieneen kasvuun.”

Lähde: Tilastokeskus

Ikkunapaikan päätoimittaja Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.