Mitä kuuluu, Turku? Kasvutavoitteet ulkomaisissa kävijöissä
Suomen vanhin kaupunki täyttää kolmen vuoden kuluttua 800 vuotta. Siihen valmistautuminen on jo täydessä vauhdissa.
Musiikkitalo Fuuga, uudet hotellit ja tulevan juhlavuoden ohjelmahaku ovat vain muutamia Turussa käynnissä olevista hankkeista. Aurajoen rantaan teatterin viereen nouseva Fuuga etenee aikataulussaan ja valmistuu tämän vuoden aikana.
”Marraskuun avajaiskonserttien liput ovat jo myynnissä”, kertoo Visit Turku Archipelagon viestintäpäällikkö Heli Miekkamäki.
Jo ennen Fuugan avautumista Turun tapahtumakesä tulee olemaan vilkas ja täynnä monenlaista kulttuuria musiikista taiteeseen.
”Tulossa on paljon festareita ja suurtapahtumia, jotka täyttävät kaupungin kesällä.”

Ulkomaisten yöpymiset kasvussa
Rekisteröityjä petipaikkoja on Turussa keskimäärin noin 5 500, ja käyttöaste oli viime vuonna 59 prosenttia. Kiireisin kuukausi on heinäkuu, jolloin kotimaisten matkailijoiden lomasesonki sekä tapahtumat, kuten Ruisrock, näkyvät kysynnässä. Rekisteröityjä yöpymisiä kertyi viime vuonna reilut 900 000.
”Tavoitteena on kasvattaa erityisesti ulkomaisten matkailijoiden ja yöpymisten määrää, joka nousi viime vuonna noin 5 prosentilla. Valtaosa alueemme matkailusta koostuu edelleen kotimaisista vapaa-ajan matkoista, joten pyrimme parantamaan lukuja viime vuodesta, mutta emme odota valtavia kasvuprosentteja tässä taloustilanteessa”, taustoittaa Visit Turku Archipelagon projektijohtaja Carol Aren.
Turussa kansainvälisten matkailijoiden yöpymiset kattavat 16 prosenttia kaikista yöpymisistä, eli valtaosa matkailijoista on kotimaisia. Ulkomaisten osuus nousee hieman esimerkiksi elokuussa keskieurooppalaisten lomakauden aikana. Suurimmat kansainväliset markkinat ovat Ruotsi, Saksa ja Yhdysvallat. Luvut perustuvat Tilastokeskuksen majoitustilastoon ja sisältävät rekisteröidyt majoitusliikkeet.
”Rekisteröimättömien lyhytvuokrauskohteiden, kuten AirBnB-kohteiden, yöpymiset näemme vasta viipeellä Eurostatin tilastoista. Lyhytvuorauskohteiden yöpymisistä noin 40 % on ulkomaalaisia, mikä on tärkeää ottaa huomioon.”

Uusia kansainvälisiä reittejä
Turun matkailun kehityksessä korostuu myös lentoliikenteen kasvu. Turun lentoasemalle avattiin viime vuonna kolme uutta kansainvälistä reittiä: SAS:n yhteys Kööpenhaminaan sekä Wizz Airin reitit Bukarestiin ja Vilnaan. Reittivalikoimaan kuuluvat myös SAS:n yhteydet Tukholmaan ja Kööpenhaminaan sekä Air Balticin reitti Riikaan.
Turun lentoasemalla oli viime vuonna noin 280 000 matkustajaa, mikä tekee siitä Suomen viidenneksi vilkkaimman Helsinki-Vantaan, Rovaniemen, Kittilän ja Oulun jälkeen.
Lisäksi Turku houkuttelee kansainvälisiä risteilyvierailuja, ja tulevana kesänä ensikäynnille saapuu muun muassa Ritz-Carlton Yacht Collectionin uusi Evrima-alus.
Työmatkustuksella keskeinen rooli
Noin kolmannes ulkomaisista yöpymisistä liittyy työmatkustukseen, kun taas kotimaisista yöpymisistä kolme neljäsosaa on vapaa-ajan matkoja. Vuonna 2025 Turussa järjestettiin yli 50 kongressia, joihin osallistui noin 6 000 osallistujaa.
”Yksi suuri ulkomaisten työmatkojen syy alueella on myös Meyerin telakka, risteilyalusten rakennusprosessissa on mukana valtavasti myös kansainvälistä työvoimaa”, sanoo Aren.
Logomon vetonaulana Frameless-elämys
Tapahtumatalo Logomossa nähdään kesällä 2026 Frameless-näyttely, joka on Lontoosta Turkuun rantautuva huipputeknologialla toteutettava immersiivinen taide-elämys, jossa ikään kuin kävellään taidehistorian merkkiteosten sisään. Frameless herättää Logomon saleissa eloon mestarien teoksia van Goghista Klimtiin, Daliin ja Rembrandtiin. Näyttely on avoinna kesäkuukausien ajan 8.6.–30.8.2026.
Logomon varaustilanne on vahva. Talossa järjestetään monenlaisia tapahtumia taiteesta konsertteihin ja yritystapahtumiin. Logomolla kuvataan myös televisiosta tuttuja tuotantoja, kuten The Voice of Finlandin livelähetykset.
”Suurten, koko talon tapahtumien osalta varauksia tehdään jo vuodelle 2029”, kertoo Logomon toimitusjohtajana tammikuussa aloittanut Mikko Manninen.
Saariston Rengastie täyttää 30 vuotta
Turun seudun suosituista retkikohteista Saariston Rengastie kuuluu Suomen tunnetuimpiin matkailureitteihin. Se tarjoaa noin 250 kilometriä luontoa, saaristotunnelmaa, ruokaa ja aktiviteetteja. Reitti täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja houkuttelee vuosittain kymmeniä tuhansia matkailijoita.
Saaristo on saavutettavissa ympäri vuoden, mutta Rengastien kiertäminen on sidoksissa yhteysalusliikenteeseen Houtskarin ja Iniön sekä Nauvon ja Rymättylän välillä. Tänä vuonna alukset liikennöivät 8.5.–13.9.2026, ja Rengastie avautui 8. toukokuuta.
Artikkeli on julkaistu Ikkunapaikassa 2–3/2026.
Jaa artikkeli: