Museokorttia käytettiin kesän aikana jälleen ennätyspaljon. Museokortti-käyntejä kertyi yli 1,1 miljoonaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Tässä kesän 30 suosituinta Museokortti-kohdetta sekä vierailluimmat kohteet maakunnittain.
Kesän suosituimpien kohteiden kärkeä pitävät Helsingin suuret museot, mutta listalla näkyy selvästi myös kesän kotimaanmatkailun vaikutus.
Museokäynnit selkeässä nousussa
Mukana on useita kohteita, jotka sijaitsevat isojen kaupunkien ulkopuolella. Yhteensä Museokorttia käytettiin touko-elokuun aikana 1,14 miljoonaa kertaa. Käyntejä tehtiin tänä kesänä yli 43 000 enemmän kuin kesällä 2023.
Ateneumissa esillä ollut Eero Järnefeltin näyttely herätti yleisön kiinnostuksen, ja samoin teki Amos Rexin omista kokoelmista taitavasti kuratoitu kokoelmanäyttely Musta tuntuu, toistaiseksi. Tuttujen suosikkien lisäksi esimerkiksi vasta toista kesää viettävä Chappe Raaseporissa sekä Fiskars Art & Design Biennale ovat löytäneet yleisönsä.
Kesäkohteiden listalla korkeille sijoille nousee taidemuseoita sekä taiteilijakoteja ja erikoismuseoita. Myös koko perheen kohteet, kuten Heureka, Luomus, Vellamo, Vapriikki sekä historialliset linnat ovat hyvin edustettuina kesäsuosikkien listalla.
Kymmenen suosituimman kohteen joukosta kolme on Tampereella. Vetonauloina toimivat Tampereen rockmusiikkikulttuuria esittelevä Manserock Museokeskus Vapriikissa, Tampereen taidemuseon hyperrealistisia ihmisveistoksia esitellyt Hyper-näyttely sekä ranskalaistaiteilija Jean-Michel Othonielin näyttely Sara Hildénin taidemuseossa.
Kesän 30 suosituinta Museokortti-kohdetta
Eniten Museokortti-vierailuita keränneet kohteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Vantaalla, Mäntässä, Espoossa, Raaseporissa, Turussa, Kotkassa, Järvenpäässä, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Tuusulassa.
- Ateneumin taidemuseo, Helsinki
- Amos Rex, Helsinki
- Museokeskus Vapriikki, Tampere
- Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
- Heureka, suomalainen tiedekeskus, Vantaa
- Tampereen taidemuseo, Tampere
- Helsingin Taidehalli, Helsinki
- LUOMUS Luonnontieteellinen museo, Helsinki
- Sara Hildénin taidemuseo, Tampere
- Didrichsenin taidemuseo, Helsinki
- Serlachius Kartano, Mänttä
- Suomen valokuvataiteen museo K1, Helsinki
- LUOMUS Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, Helsinki
- Näyttelykeskus WeeGee, Espoo
- HAM Helsingin taidemuseo, Helsinki
- Chappe, Raasepori / Tammisaari
- Sinebrychoffin taidemuseo, Helsinki
- Villa Gyllenberg, Helsinki
- Turun linna, Turku
- Turun taidemuseo, Turku
- Merikeskus Vellamo, Kotka
- Ainola, Järvenpää
- Hakasalmen huvila, Helsinki
- Hämeen linna, Hämeenlinna
- Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva, Lahti
- Halosenniemi, Tuusula
- Arkkitehtuurimuseo x Designmuseo, Helsinki
- Gallen-Kallelan Museo, Espoo
- Museo Milavida, Tampere
- Fiskars Village & Design Biennale, Raasepori / Fiskars
Suosituimmat Museokortti-kohteet maakunnittain
Kesän alueellisesti poimittujen Museokortti-kohteiden listauksessa on jokaisen maakunnan viisi suosituinta kohdetta. Keski-Pohjanmaalla ja Kainuussa museoita on listattu vähemmän, sillä Museokortti-kohteita ei näillä alueilla ole enempää.
Listalta löytyy sekä kestosuosikkeja että uusia kiinnostavia kohteita. Linnat, taiteilijakodit ja museolaivat kiinnostavat kävijöitä vuosi toisensa jälkeen. Viime kesänä Jyväskylässä avautunut Aalto2 on myös selvästi löytänyt kävijäkuntansa.
Suosikkikohteista näkee myös, että taidemuseoiden näyttelyt vetävät vierailijoita ympäri Suomen.
Ahvenanmaa
- Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Maarianhamina
- Kastelholman linna, Kastelholm
- Ahvenanmaan kulttuurihistoriallinen museo, Maarianhamina
- Bomarsundin vierailukeskus, Bomarsund
- Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseo, Eckerö
Etelä-Karjala
- Kotkaniemi, P. E. Svinhufvudin koti, Luumäki
- Etelä-Karjalan museo, Lappeenranta
- Lappeenrannan taidemuseo, Lappeenranta
- Wolkoffin talomuseo, Lappeenranta
- Ratsuväkimuseo, Lappeenranta
Etelä-Pohjanmaa
- Seinäjoen taidehalli, Seinäjoki
- Nelimarkka-museo, Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo, Alajärvi
- Pirkanpohjan taidekeskus, Ähtäri
- Koskenkorva Museo ja Könnimuseo, Koskenkorva
- Seinäjoen museot, Etelä-Pohjanmaan museo, Seinäjoki
Etelä-Savo
- Sodan ja Rauhan keskus Muisti & Päämajamuseo, Mikkeli
- Lusto – Suomen Metsämuseo, Savonlinna
- Olavinlinna, Savonlinna
- Riihisaari – Savonlinnan museo, Savonlinna
- Mikkelin taidemuseo, Mikkeli
Kainuu
- Talvisotamuseo, Kuhmo
- Kajaanin taidemuseo, Kajaani
- Kainuun museo, Kajaani
Kanta-Häme
- Hämeen linna, Hämeenlinna
- Suomen lasimuseo, Riihimäki
- Vankila, Hämeenlinna
- Iittalan lasimuseo, Iittala
- Hämeenlinnan taidemuseo, Hämeenlinna
Keski-Pohjanmaa
- K.H.Renlundin museo, Roosin talo, Kokkola
- K.H.Renlundin museo, Pedagogio, Kokkola
- K.H.Renlundin museo, Näyttelyhalli, Kokkola
- K.H.Renlundin museo, Lassanderin talo, Kokkola
Keski-Suomi
- Aalto2, Jyväskylä
- Suomen käsityön museo, Jyväskylä
- Jyväskylän taidemuseo, Jyväskylä
- Suomen Ilmavoimamuseo, Tikkakoski
- Taidelaitos Haihatus, Joutsa
Kymenlaakso
- Merikeskus Vellamo, Kotka
- Museolaivat Tarmo, Kemi ja Telkkä, Kotka
- Langinkoski, Kotka
- UPM Verlan tehdasmuseo, Verla
- Poikilo-museot, Kouvolan taidemuseo ja kaupunginmuseo, Kouvola
Lappi
- Saamelaismuseo Siida, Inari
- Arktikum tiedekeskus, Rovaniemi
- Rovaniemen taidemuseo Korundi, Rovaniemi
- Särestöniemi-museo, Kittilä
- Kultamuseo, Sodankylä
Päijät-Häme
- Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva, Lahti
- Lahden historiallinen museo, Lahti
- Suomen Moottoripyörämuseo, Lahti
- Heinolan taidemuseo, Heinola
- Radio- ja tv-museo Mastola, Lahti
Pirkanmaa
- Museokeskus Vapriikki, Tampere
- Tampereen taidemuseo, Tampere
- Sara Hildénin taidemuseo, Tampere
- Serlachius Kartano, Mänttä
- Museo Milavida, Tampere
Pohjanmaa
- Kuntsin modernin taiteen museo, Vaasa
- Pohjanmaan museo, Vaasa
- Tikanojan taidekoti, Vaasa
- Carlsron museo, Kristiinankaupunki
- Wasa Graffitilandia, Vaasa
Pohjois-Karjala
- Joensuun taidemuseo Onni, Joensuu
- Kolin luontokeskus Ukko, Koli
- Outokummun kaivosmuseo, Outokumpu
- Paateri, Vuonisjärvi
- Parppeinvaaran runokylä, Ilomantsi
Pohjois-Pohjanmaa
- Oulun taidemuseo, Oulu
- Turkansaaren ulkomuseo, Oulu
- Matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu, Kuusamo
- Raahen museo: Pakkahuoneen museo, Raahe
- Kierikki, tiedekeskus, Oulu
Pohjois-Savo
- Kuopion taidemuseo, Kuopio
- Kuopion museo, Kuopio
- VB-valokuvakeskus, Kuopio
- Kuopion korttelimuseo, Kuopio
- RIISA – Suomen ortodoksinen kirkkomuseo, Kuopio
Satakunta
- Rauman taidemuseo, Rauma
- Rauman museo: Marela, Rauma
- Satakunnan Museo, Pori
- Rauman merimuseo, Rauma
- Rauman museo: Kirsti, Rauma
Uusimaa
- Ateneumin taidemuseo, Helsinki
- Amos Rex, Helsinki
- Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
- Heureka, suomalainen tiedekeskus, Vantaa
- Helsingin Taidehalli, Helsinki
Varsinais-Suomi
- Turun linna, Turku
- Turun taidemuseo, Turku
- Ars Nova, Turku
- Aboa Vetus, Turku
- Forum Marinum, Turku
Lähde ja kuva: Museokortti
Jaa artikkeli: