Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Norwegian palaa juurilleen

Norwegian luopuu kaikista kaukolentoreiteistään ja keskittyy taas Euroopan reitteihin.

Yhtiö luopuu pitkien reittien Boeing 787 Dreamliner -koneistaan ja operoi Euroopan reittejä kapearunkokoneilla. Yhtiöllä oli 37 Dreamlineria, ja ne ovat olleet maassa maaliskuusta 2020 asti.

Yhtiön suunnitelmissa on operoida tämä vuosi noin 50 kapearunkokoneella ja nostaa koneiden määrä 70 ensi vuoden puolella. Yhtiö on operoinut Boeing 737-800 ja MAX-koneilla, jotka ovat palaamassa pikku hiljaa liikenteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Aiomme rakentaa uudelleen vahvan ja tuottavan lentoyhtiön niin, että mahdollisimman moni työpaikka säästyy”, sanoo Norwegianin CEO Jacob Schram.

Kaukolentojen alasajon vuoksi yhtiö joutuu kuitenkin irtisanomaan yli tuhat työntekijää.

Yhtiö neuvottelee Norjan hallituksen kanssa uusista rahoitusjärjestelyistä ja se hakee markkinoilta 400-500 miljoonaa euroa uutta pääomaa.

Norwegianin verkkosivuilla on julkistettu jo kesäkauden lentoreittejä. Suomesta on huhtikuusta alkaen suoria lentoja yli kahteenkymmeneen kohteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Norwegian

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.