Hyppää sisältöön
· Leena

Pohjois-Lappi rekrytoi

Saariselän, Inarin ja Utsjoen matkailuyritykset houkuttelevat yhteisellä valtakunnallisella kampanjalla alueelle ammattitaitoista työvoimaa niin sesonkiajaksi kuin ympärivuotisiin työpaikkoihinkin.

Pohjois-Lapin matkailussa, kaupan alalla ja erilaisissa palveluyrityksissä on vuosittain avoinna satoja työpaikkoja. Useat työpaikoista ovat matkailualan yrityksissä Saariselällä, mutta runsasta tarjontaa on myös alueen muissa keskittymissä, kuten Ivalossa, Inarissa, Utsjoella, Nuorgamissa ja Karigasniemellä.

Lapin matkailun kiivaan kasvun myötä avoimien työpaikkojen määrä lisääntyy vuosi vuodelta.

Kampanjalla haetaan pitkäjänteistä ratkaisua riittävän ammattitaitoisen työvoiman takaamiseksi yrityksiin, jotta alueen matkailun kasvun jarruksi ei muodostuisi työvoiman puute“, kertoo Inari-Saariselkä Matkailun markkinointijohtaja Tarja Manninen.

Asumisjärjestelyihin on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Myös Inarin kunta toimii yhteistyössä matkailusektorin kanssa riittävän asuntokapasiteetin varmistamiseksi kasvavalle määrälle työntekijöitä.

Digitaalisessa ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvan rekrytointikampanjan toteuttajina ovat Inari-Saariselkä Matkailu Oy jäsenyrityksineen, Inarin kunta ja henkilöstöpalveluyritys Opteam.

Kampanjasivut:  

http://rekrytointi.inarisaariselka.fi/

Leena