Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Rantalomalle Tallinnaan

Harvemmin tulee ajatelleeksi lähteä Tallinnaan rantalomalle. Se on kuitenkin mahdollista, ja vieläpä trendialueella.

Yhdistetty kaupunki- ja rantaloma onnistuu nimittäin uudehkolla Noblessnerin alueella, vain muutaman kilometrin päässä Tallinnan vanhasta kaupungista. Rantalomailuun ei tarvitse edes autoa, sillä laivaterminaaleista pääsee alueelle rantaa myötäilevää kävelytietä pitkin tai vaihtoehtoisesti voit hypätä bussin nro 73 kyytiin. Taksi keskustasta maksaa noin viisi euroa.

Igluparkista on kävelymatka Michelin-ravintoloihin. Takana näkyvässä ruskeassa talossa sijaitsee Lore Bistro ja sen oikealla puolella olevassa talossa 180 degrees. Kuva: Iglupark

Noblessnerin rantaan rakennettiin muutama vuosi sitten iglupark, missä puisia igluja on nyt toistakymmentä. Valittavana on kahden hengen perusiglu, iglu hot tubilla tai luksuslomailuun iglu, jonka terassilla on hot tub ja oma sauna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Iglut ovat kompakteja. Toisessa päässä on makuuhuone, keskellä olohuone ja kuvaajan takana kylpyhuone. Kuva: Andres Teiss.


Kaikissa igluissa on parivuode, kylpyhuone, aamutakit ja -tossut sekä maksuton wifi. Igluissa on myös jääkaappi. Iglujen hinnat vaihtelevat noin 160 euron perusiglusta 290 euron saunalliseen ja hot tubilla varustelluun igluun.

Kuva: Andres Teiss.

Igluja on kahdessa rivissä, ja parhaat näköalat saa parin metrin päässä merestä olevista igluista.

Saunallisia igluja on vain muutama, mutta Igluparkissa on myös vuokrattava sauna, aivan meren äärellä. Saunan vuokra maksaa 65 euroa tunnilta ja minimiaika on kaksi tuntia. Saunaan mahtuu 10 henkilö.

Yhteissaunaan mahtuu 10 henkilöä. Parin tunnin saunavuoro maksaa 130 euroa. Kuva: Andres Teiss.

Igluparkissa on myös ravintola-alue taivasalla. Sieltä saa juomia, pientä naposteltavaa ja usein lavalle nousee paikallisia muusikoita. Alue on suosittu myös tallinnalaisten keskuudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Igluparkin saunoilla sekä osassa igluista on suuret terassit, joista pääsee pulahtamaan virkistävään Itämereen.

Saunoista pääsee portaita pitkin mereen pulahtamaan. Kuva: Iglupark

Igluparkista voi myös vuokrata muutamaksi tunniksi iglutoimiston 90 euron päivähintaan.

Muutaman sadan metrin päässä iglukylästä pääsee nauttimaan Michelin-tason lounaita ja illallisia, sillä vatsikään yhden Michelin tähden saanut 180 degrees -ravintola sekä maininnan saanut Lore Bistro sijaitsevat vain pienen kävelymatkan päässä. Molempiin ravintoloihin pitää varata ajoissa pöytä, sillä ne ovat nyt erittäin suosittuja.

Muutama päivä vierähtää rantalomalla Noblessnerissä helposti. Alueella on muun muassa interaktiivinen Proto museo, Põhjala -panimoravintola ja suosittu Shishi-sisustusliike. Alueelle nousee koko ajan uusia asuntoja, ravintoloita ja pikku liikkeitä.

Põhjala-tehtaalla on oma kahvipaahtimo. Kuva: Andres Teiss.
Põhjala-tehtaan työhuoneet ovat kysyttyjä.

Uusi, nouseva trendikohde, Pohjois-Tallinna, on pienen matkan päässä Noblessnerista. Sinne on nousemassa Telliskiven kaltainen käsityöläis- ja taiteilijayhdyskunta, Põhjala -tehas. Alueella on toistaiseksi muun muassa suosittu leipomo ja pieni kahvipaahtimo, mistä kannattaa käydä hakemassa sumpit myös kotiin. Alueella on työtiloja nuorille designereille ja start-upeille.

Põhjala-tehtaasta on kasvamassa uusi Telliskiven tyyppinen alue, missä on työtiloja taiteilijoille ja start-upeille.
Põhjala-tehtaalla ollaan yhteisöllisiä. Alueella on yhteinen puutarha ja oleskelualueita. Kuva: Andres Teiss.

 

Koko alueen ottaa haltuun parhaiten pyörän selästä. Muutamia vuosia Tallinnassa asunut Pekko Hokkanen vuokraa pyöriä alkaen 15 euron vuorokausihintaan tai 27 euroa koko viikonlopuksi, perjantaista sunnuntaihin. Pekko järjestää yksityisiä pyöräretkiä, esim. 3 tunnin opastettu pyöräretki kaikkine varusteineen maksaa 140 euroa 1-4 hengelle. Lisätietoa osoitteesta touringtallinn.com

 

Leena Aalto

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.