Pariisin matkailutoimisto, Paris je t’aime, on tilannut helsinkiläiseltä startup-yritys Boutilta venekyytipalvelun kesäolympialaisia 2024 varten.
Pariisiin odotetaan heinäkuun 26. alkavien olympialaisten ja niitä seuraavien paralympialaisten aikaan jopa 15 miljoona vierailijaa. Liikkujia on paljon, joten Pariisin kaupunki lähti etsimään innovatiivisia tapoja kaupungilla kulkemiseen. Apua löytyi Suomesta. Bout Oy on vuonna 2018 perustettu vesiliikenteen alaa modernisoiva yritys, joka yhdistää venekyydin tarpeessa olevat ja niitä tarjoavat keskenään.
Taxi Seine Paris kuljettaa olympiavieraita Seineä pitkin
Bout Oy toteutti Pariisin matkailutoimistolle digitaalisen venematkapalvelun täydentämään muita liikkumistapoja kaupungissa. Taxi Seine Paris -nimiseksi kustomoidussa palvelussa hyödynnetään kaupungin halki virtaavaa Seine-jokea. Matkustaessa on samalla mahdollisuus ihailla Pariisin upeita maisemia veneestä käsin.
Taxi Seine Paris -palveluun on valjastettu paikallisia yrittäjiä veneineen. Aluksi palvelussa on 12 venettä, ja määrää tullaan kasvattamaan noin 40 veneeseen. Lähtöpisteinä toimivat Eiffel-torni ja Louvren museo. Kokonaishinta venekyydille, 145 euroa/kuusi henkilöä, on asetettu yhdessä kaupungin ja paikallisten yrittäjien kanssa.
Venekyytejä varataan samalle päivälle ja kyydin voi saada jopa alle puolessa tunnissa. Palvelu toimii selaimen kautta ja kyyti myös maksetaan verkkopalvelussa.
Tavoitteena nopea kansainvälistyminen
Bout on tutustunut konkreettisesti Ranskan markkinoihin viime vuodesta lähtien, kun se valittiin maailman suurimpana tunnetun startup -kampuksen Station F:n yrityskiihdyttämöön. Kampuksen kautta avautuneet uudet verkostot yhdessä puolivuotisen Pariisiin jalkautumisen kanssa loivat hyvää pohjaa liiketoiminnan laajentamiselle.
”Yrityksen perustamisesta lähtien tavoitteenamme on ollut valloittaa kansainvälisiä vesiä. Tuntuukin upealta saada palvelu kovan uurastuksen jälkeen julkaistuksi Pariisissa, juuri sopivasti ennen vajaan kuukauden päästä alkavia olympialaisia. Pariisin myötä uusia ulkomaisia aluevaltauksia suunnitellaan avautuvan jo tämän vuoden aikana”, iloitsee Boutin operatiivinen johtaja Teemu Terttunen.
”Tämä projekti on konkreettinen osoitus halustamme edistää matkailua Seinen varrella. Maailmanperintökohteisiin kuuluva Seine tarjoaa merkittävien monumenttien ja arkkitehtuurin jatkumon ohella ainutlaatuisia maisemia, jotka näkyvät erityisen hyvin vesiltä käsin. Taxi Seine Paris -palvelu tuo niin vierailijoille kuin pariisilaisille vaihtoehtoisen tavan liikkua kaupungissa ja tutustua siihen eri tavalla”, Paris je t’aime:n kaupallinen johtaja Corinne Menegaux kertoo.
Bout Oy on toiminut Suomen vesillä yrityksen perustamisesta asti ja Tukholman alueella Ruotsissa vuodesta 2020. Suomessa venekyytejä tilataan eniten pääkaupunkiseudun saaristossa ja palvelussa toimii yli sata suomalaista veneen omistajaa.
Lähde ja kuva: Bout Oy
Jaa artikkeli: