Suomalaiset Pohjoismaiden hännillä aurinkosuojan käytössä
Apollomatkojen teettämän pohjoismaisen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät lomamatkoilla aurinkovoiteita muita pohjoismaalaisia harvemmin.
Kyselyyn vastanneista suomalaisista 20 prosenttia kertoo käyttävänsä aurinkosuojaa lomamatkoilla harvoin tai ei lainkaan. Luku on korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa ja pudottaa Suomen tässä asiassa vertailun viimeiseksi.
Valtaosa suomalaisista (79 %) kertoo kuitenkin käyttävänsä aurinkovoidetta useita kertoja päivässä. Käytössä on suurta vaihtelua: yli puolet tyytyy levittämään suojaa vain kerran tai kaksi päivässä, kun taas noin kolmannes lisää aurinkovoidetta 3–6 kertaa päivän aikana.
“Aurinkovoide on monille suomalaisille jo osa lomarutiinia, mutta käyttötiheydessä on edelleen paljon eroja. Suojaaminen on tärkeää, erityisesti ulkomailla, missä UV-säteily on usein voimakkaampaa kuin Suomessa”, sanoo Satu Kontulainen Apollomatkoilta.
Miehet jäävät jälkeen
Tutkimus tuo esiin myös eron sukupuolten välillä. Naisista 14 prosenttia kertoo käyttävänsä aurinkovoidetta harvoin tai ei lainkaan, kun vastaava luku miehillä on jopa 27 prosenttia.
Lisäksi yli puolet miehistä kertoo levittävänsä aurinkosuojaa vain kerran tai kaksi päivässä, kun taas naiset käyttävät sitä selvästi useammin, tyypillisesti 3–6 kertaa päivässä.
UV säteily on riskitekijä – asiantuntija muistuttaa suojautumisesta
Syöpäjärjestöjen terveyden edistämisen päällikkö Heidi Löflund-Kuusela muistuttaa ihon suojaamisen tärkeydestä.
“UV-säteily on merkittävin ihosyöpien riskitekijä, ja monelle suomalaiselle tyypillinen vaalea iho on sille erityisen herkkä. Lomalla altistuminen on usein äkillistä ja voimakasta, joten ihoa kannattaa suojata hyödyntäen eri keinoja. Parhaan suojan saa käyttämällä ihoa peittävää vaatetusta ja aurinkosuojavoidetta sekä hakeutumalla varjoon. Siesta keskipäivän tunteina on myös hyvä idea. Lasten ihon suojaamisessa kannattaa olla erityisen huolellinen”, sanoo Heidi Löflund-Kuusela Syöpäjärjestöistä.
Pohjoismainen vertailu aurinkosuojan käytöstä
Käyttää aurinkovoidetta useita kertoja päivässä:
- Suomi: 79 %
- Tanska: 80 %
- Ruotsi: 82 %
- Norja: 88,4 %
Käyttää aurinkosuojaa vähän tai ei lainkaan:
- Suomi: 20 %
- Tanska: 19 %
- Ruotsi: 18 %
- Norja: 11 %
Lähde: Apollomatkat
Kuva: Istockphoto
Jaa artikkeli: