Tallink Gruppilla haastava vuosi – tulos laski 17 miljoonaan
Tallink Gruppin matkustajamäärä ja tulos laskivat vuonna 2025. Liikevaihto ja käyttökate pysyivät kasvun puolella.
Tallink Gruppin tilikauden tulos ennen korkoja, veroja ja poistoja (EBITDA) oli 130 miljoonaa euroa ja nettotulos 17,3 miljoonaa euroa. Viime vuonna Tallink Silja Linen laivoilla matkusti lähes 5,5 miljoonaa matkustajaa.
”Vuosi 2025 oli täynnä haasteita, kuten aiemmatkin viime vuodet. Tulokseemme vaikutti erityisesti taloudellinen epävarmuus suurimmalla markkinallamme Suomessa. Yleinen epäsuotuisa toimintaympäristö heijastuu myös rahtivirtoihin, vaikka on tärkeää todeta, että ne ovat alkuvuonna kasvaneet maltillisesti. Virossa merialan valtiontuen puute rasittaa liiketoimintaamme entisestään ja asettaa meidät kilpailullisesti heikompaan asemaan naapurimaihin verrattuna”, sanoo Tallink Gruppin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.
Kokonaisuus “varovaisen tyydyttävä”
Yhtiön nettotulos oli 17 miljoonaa euroa ja liikevaihto 765 miljoonaa euroa vuonna 2025. Lainat ja korot olivat lähes 113 miljoonaa euroa. Tilikauden päättyessä konsernilla oli 11 laivaa, joista kolme laivaa oli ulosvuokrattu, lisäksi kolme laivaa oli aiemmin myyty.
”Sisäiset päätökset auttoivat meitä sopeutumaan joustavasti ulkoisiin olosuhteisiin. Kolmen aluksen myynti tuki kustannusrakenteen optimointia. Olemme johdonmukaisesti pienentäneet velkataakkaamme ja jatkamme sen priorisointia myös tulevaisuudessa. Kaikki olosuhteet huomioon ottaen vuosi oli haastava, mutta kokonaisuutena varovaisen tyydyttävä”, Nõgene sanoo.
Tallink kuljetti vuonna 2025 hieman yli 245 000 rahtiyksikköä ja yli 760 000 henkilöautoa. Kokonaismatkustajamäärästä (5,5 miljoonaa) noin 3,6 miljoonaa matkusti Suomen ja Viron välisellä reitillä. Suomen ja Ruotsin välinen reitti kattoi neljänneksen eli lähes 1,4 miljoonaa matkustajaa, ja hieman yli puoli miljoonaa matkusti Viron ja Ruotsin välisellä reitillä, jota liikennöitiin yhdellä laivalla.
Tallink Grupp ja sen virolaiset tytäryhtiöt maksoivat Viron valtiolle veroja yhteensä 97 miljoonaa euroa, ja lisäksi yhtiö luovuttaa valtiolle edelliseltä vuodelta 12 miljoonan euron arvosta CO₂-päästöoikeuksia.
Investointeja alusten parannuksiin
Konsernin investoinnit olivat viime vuonna 33 miljoonaa euroa, mikä on 10 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna. Suurin osa investoinneista kohdistui ensimmäisellä neljänneksellä Silja Serenadelle ja Baltic Princessille tehtyihin teknisiin parannuksiin, joihin sisältyi Baltic Princessin matkustajatilojen laaja uudistus.
”Vaikka yhtiö on kannattava, on tärkeää huomioida päätöksemme yhdenmukaistaa laivojen käyttöikä 45 vuoteen. Vanhemmat aluksemme Silja Serenade ja Silja Symphony viettävät 35-vuotisjuhliaan ja ovat edelleen erinomaisessa kunnossa. Samalla kestävän kehityksen näkökulmasta on tärkeää korostaa, että olemme myyneet vihreitä yksiköitä FuelEU Maritime -asetuksen puitteissa ja vähentäneet velkataakkaamme merkittävästi, 94 miljoonalla eurolla. Olemme edelleen luotettava osingonmaksaja, ja yhtiön johtoryhmä esittää hallintoneuvostolle maksettavaksi 0,06 euroa osinkoa osakkeelta”, Nõgene kertoo.
Vuoden 2025 lopussa AS Tallink Gruppilla oli 37 324 osakkeenomistajaa, joista 29 063 Tallinnan pörssissä ja 8 262 Helsingin pörssissä.
Henkilöstön vähennyspaineet esillä
Tallinkin säästöpaineet ovat tuoreesti näkyneet Viron yleisradion uutisoimissa henkilöstövähennyksissä. Vähennykset koskevat Meelis Kompuksen mukaan pääasiassa lipunmyyntiä ja toimistotyöntekijöitä. Suomessa myös Tallink Silja on vahvistanut aloittavansa yt-neuvottelut helmikuun viimeisellä viikolla. Ennakkotiedon mukaan vähennystarve Suomessa on enintään kymmenen henkilöä.
Kuva: Tallink Grupp
Lue myös: Tallink Gruppin toimitusjohtaja jättää tehtävänsä
Jaa artikkeli: