Hyppää sisältöön
Peep Jalakas
· Ikkunapaikka

Tallinkin ensimmäinen neljännes: kasvavat volyymit ja parantunut tulos

Tallink Grupp päätti vuoden 2026 ensimmäisen neljänneksen selvästi vahvemmalla tuloksella kuin vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona.

Investoinnit laivastoon jatkuivat, Lähi-idän kriisi ei vielä näkynyt ensimmäisen neljänneksen taloudellisessa tuloksessa, ja yhtiö kertoo tavoittelevansa säilymistä luotettavana osingonmaksajana myös tänä vuonna.

Nettotappio kaventui

Konsernin liikevaihto kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä 149 miljoonaan euroon ja nettotappio pieneni 22 miljoonaan euroon. Tämä on selvä parannus viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Matkustajamäärät kasvoivat lähes 7 prosenttia, ja kuljetettujen rahtiyksiköiden määrä lisääntyi yli 13 prosenttia.

”Matkustaja- ja rahtivolyymit olivat selvässä kasvussa, vaikka globaalit ja alueelliset jännitteet jatkuvat ja vaikuttavat edelleen markkinoiden yleiseen luottamukseen. Siksi tulosparannus on erityisen rohkaiseva. Lähi-idän konfliktien vaikutus ei vielä ollut merkittävä vuoden alkukuukausina, sillä polttoaineiden hinnat alkoivat nousta vasta maaliskuussa ja voivat vaikuttaa tulokseen jatkossa, jos kriisi pitkittyy”, sanoo AS Tallink Gruppin toimitusjohtaja Peep Jalakas.

Telakointijaksot vaikuttavat volyymeihin

Tallink solmi maaliskuussa rahtaus­sopimuksen matkustaja-autolautta Superfast IX:stä. Selvitystyö matkustaja-autolautta Romantikan tulevaisuudesta jatkuu ja laiva palasi Viroon tänä keväänä.

Kolme yhtiön laivaa, Silja Symphony, Victoria I ja Baltic Queen, olivat vuoden alussa poissa liikenteestä suunniteltujen huoltotöiden vuoksi yhteensä 47 päivää. Investoinnit laivoihin ylittivät yhteensä 14 miljoonaa euroa.

EU:n päästökauppajärjestelmän muutosten vuoksi päästöoikeuksien osuus nousi vuoden alusta 100 prosenttiin, mikä kasvatti yhtiön kustannuspohjaa. Lainanlyhennykset ja korkokulut olivat ensimmäisellä neljänneksellä lähes 15 miljoonaa euroa.

”Laivojen telakointijaksot vaikuttavat aina matkustaja- ja rahtivolyymeihin, mutta nämä investoinnit varmistavat korkean palvelutason ja laivojen luotettavuuden. Kasvanut kustannuspohja kannustaa meitä myös nopeuttamaan energiatehokkuus- ja ympäristötoimia; esimerkiksi Helsinki-Tallinna-reitin MyStarin ja Megastarin on tarkoitus siirtyä lähitulevaisuudessa kokonaan biometaanin käyttöön”, Jalakas totesi.

Lähde ja kuva: Tallink Grupp


Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].