Hyppää sisältöön
Viking XPRS
· Ikkunapaikka

Tältä näyttää Viking Linen kesä: Lisävuoroja Tallinnaan, yö satamassa ja omalla autolla Visbyhyn

Uutuutena Viking XPRS:llä voi yöpyä Tallinnan satamassa ja palata aamulla rauhassa Helsinkiin.

Viking Line tuplaa tänäkin kesänä Helsinki–Tallinna-reittinsä kapasiteetin kesän vilkkaimpien lomaviikkojen ajaksi tuomalla Viking Cinderellan ja Gabriellan reitin vakiolaivan Viking XPRS:n avuksi. Viking Linellä on 17.6.–9.8. päivittäin kolme ja perjantaisin neljä lähtöä Katajanokan terminaalista Tallinnaan.

Viro on jo vuosia ollut suomalaisten suosituin ulkomainen kesälomakohde. Viime kesänä Viking Line kuljetti Helsingin ja Tallinnan välillä 740 000 matkustajaa, ja vastaaviin lukemiin tähdätään myös tulevana kesänä.

”Tallinnan-reitti on säilyttänyt asemansa suomalaisten kesälomamatkailussa. Lähimatkailun helppous, joustavuus ja edullisuus houkuttelevat vuodesta toiseen. Yhä useampi jatkaa Tallinnan kautta pidemmälle Baltiaan. Erityisesti automatkailu on kasvussa, kun matkailijat etsivät uusia kohteita tutuksi tulleen Tallinnan ulkopuolelta”, Viking Linen kaupallinen johtaja Minna Tuorila sanoo.

Yöunet laivalla ja aamuksi Helsinkiin

Kesäkauden uutuutena Viking Line tarjoaa ainoana varustamona Helsinkiin suuntaaville reittimatkustajille viidesti viikossa mahdollisuuden yöpyä laivalla Tallinnan satamassa. Viking XPRS:ltä hytin varanneet matkustajat voivat nousta laivaan illalla, yöpyä laivassa ja saapua seuraavana aamuna Helsinkiin klo 10.30.

”Palvelu on suunniteltu erityisesti matkustajille, jotka haluavat hyödyntää koko päivän Tallinnassa ilman kiirettä takaisin satamaan. Se sopii paitsi kaupunkipäivää viettäville, myös esimerkiksi autoileville matkailijoille, jotka palaavat Pärnusta, Tartosta tai Itä-Virosta. Omassa hytissä voi jatkaa uniaan Katajanokalle saapumiseen asti tai nauttia laivalla kaikessa rauhassa hyvän aamiaisen merinäkymillä”, Tuorila kertoo.

Visby vetää suomalaisia

Tallinnan, Tukholman ja Maarianhaminan lisäksi Viking Line tarjoaa kesä- ja elokuussa yhteensä neljä erikoisristeilyä Gotlannin Visbyhyn. Risteilyn aikana on mahdollisuus tutustua pittoreskiin keskiaikaiseen kaupunkiin sekä Gotlannin saareen laajemminkin.

”Visby kiinnostaa suomalaisia, koska se on monelle vielä uusi ja yllättävän vaikeasti saavutettava kohde. Erikoisristeilyllä sinne pääsee helposti ja vaivattomasti – ja mukaan voi ottaa oman auton, jolla saareen tutustuminen käy kätevästi”, Tuorila sanoo.

Viking Linen kesäliikennettä tukevat sujuvat liityntäyhteydet eri puolilta Suomea Helsingin ja Turun satamiin. Matkahuollon Matka-sovelluksen avulla matkustajat voivat yhdistää samaan varaukseen kaukoliikenteen bussit ja junat, paikallisliikenteen sekä myös Viking Linen kaikkien reittien laivamatkat.

Lähde ja kuva: Viking Line


Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].