Hyppää sisältöön
Tampereen matkailussa ennätysvuosi
· Riikka Krenn

Tampereella jo toinen peräkkäinen ennätysvuosi

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät Tampereella vuonna 2023 seitsemän prosenttia, tehden viime vuodesta ennätyksellisen matkailun saralla. Yöpymisten määrä Tampereella oli 1,4 miljoonaa, joista kotimaisten matkailijoiden osuus oli 1,2 miljoonaa ja kansainvälisten 192 000 yötä.

Tampere kiinnostaa Suomessa ja maailmalla

Edelliseen ennätysvuoteen 2022 verrattuna suomalaisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia ja kansainvälisten 19 prosenttia. Yhteensä maksullisessa majoituksessa yövyttiin Tampereella 1,7 miljoonaa kertaa. Tämä luku sisältää yöpymiset rekisteröityjen majoitusliikkeiden lisäksi Airbnb:ssä ja Vrbo:ssa.

– Erinomaiset luvut kertovat, että Tampere kiinnostaa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Erityisen hienoa on, että kansainvälisten matkailijoiden määrä on kasvanut lähes 20 prosenttia. On selvää, että kasvua haettaessa katseemme ja toimenpiteemme suuntautuvat jatkossakin vahvasti kansainvälisten matkailijoiden houkuttelemiseen, Visit Tampereen toimitusjohtaja Jari Ahjoharju toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vahvaa kasvua Yhdysvalloista ja Saksasta

Eniten kansainvälisiä matkailijoita saapui Tampereelle viime vuonna Yhdysvalloista, Ruotsista, Saksasta ja Englannista. Saksalaisten matkailijoiden määrä lisääntyi peräti 25 prosenttia.

– On ilahduttavaa, että pitkäjänteinen työmme Saksan markkinoilla tuottaa nyt tulosta ja matkailijamäärät sieltä ovat kasvaneet merkittävästi. Yhdysvaltojen kasvu matkailijaluvuissa on näkynyt jo muutaman vuoden. Meillä sitä selittävät ainakin osin jääkiekon MM-kisat ja Nato-jäsenyyteen liittyvät työmatkalaiset. Markkina on kiinnostava, mutta valtavan suuri. Seuraamme tilannetta tiiviisti, mutta tällä hetkellä panostamme erityisesti toimenpiteisiin saksankielisessä Euroopassa ja UK:ssa. Näiden lisäksi pidämme vuosien aikana rakennettuja hyviä yhteyksiä Japaniin yllä, Ahjoharju kertoo.

Kaikista matkailijoista vapaa-ajan matkailijat viettivät Tampereella 865 000 yötä ja työmatkailijat 551 000 yötä. Euromääräisesti majoitusmyynti oli vuonna 2023 Tampereella 116,9 miljoonaa euroa (+7,2 miljoonaa). Tästä summasta rekisteröimättömän majoituksen eli Airbnb:n ja Vrbo:n osuus oli 9,4 prosenttia.

Ikkunapaikan päätoimittaja Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa alan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä. Kokenut matkailutoimittaja ja verkkomedian tekijä.