Thaimaalaiset liikkeellä

Tällä viikolla alkaa thaimaalaisten suosituin loma; vanhan ajanlaskun mukainen uudenvuoden loma, Songkran. Se kestää alueesta riippuen muutamasta päivästä jopa viikkoon. Virallisesti se alkaa 13. huhtikuuta, mutta yleisesti lomat alkavat jo 10. päivä.

Songkrania kutsutaan myös vesijuhlaksi, sillä karnevaalin aikana on lupa – tai suorastaan vaatimus – heitellä vettä ihmisten päälle. Songkranista alkaa Thaimaassa sadekausi.

Songkranin kaikilla kolmella päivällä on omat perinteensä. Ensimmäisenä päivänä buddhalaiset puhdistavat Buddha-patsaansa ja siistivät kotialttarinsa. Samana päivänä alkaa myös songkranin tunnetuin osuus eli leikkisä vesisota. Alun perin ihmisillä oli tapana kaataa vettä toistensa päälle hellävaroen ja huuhdella sillä tavoin menneen vuoden lika eli huolet, sairaudet ja rikkomukset pois. Nykyään maan kaikissa kaupungeissa leikitään vesisotaa, joka houkuttelee osallistujia kaikkialta maailmasta. Roiskeet ja pärskeet ovatkin koko festivaalin kohokohta. Ota mukaasi vesipyssy tai ämpärillinen vettä ja tule mukaan!

Toinen päivä ei kuulu sen paremmin vanhaan kuin uuteenkaan vuoteen, ja riitelyn tuona päivänä uskotaan tuovan erittäin huonoa onnea. Päivän ohjelmana on valmistaa ruokaa, joka lahjoitetaan seuraavana päivänä munkeille ja temppeleille meriitin saamiseksi. Festivaalin kolmas ja viimeinen päivä muistuttaa länsimaista uuttavuotta. Silloin keskitytään juhlimiseen perheen ja ystävien parissa.

Mihin suunnata

  • Maan pohjoisosan Chiang Maissa songkrania vietetään kaupungin joka kolkassa, pääasiassa Ping Riverin ja Thapae Gaten ympäristössä.
  • Maan suurimpaan songkran-juhlaan voi osallistua Bangkokin Silomissa. Koko viiden kilometrin mittainen katu Patpongin alueella muuttuu yhdeksi suureksi paikallisten ja turistien vesifestivaaliksi. Muista pakata arvoesineet vesitiiviiseen pussiin!
  • Maan eteläosassa Nakhon Si Thammaratin provinssissa juhlaa vietetään hindulaisin menoin. Kulttuurintäyteistä uuttavuotta kaipaavien kannattaa lähteä katsomaan ainutlaatuisen värikästä Nang Dan -kulkuetta, jolla tervehditään Shivaa eli yhtä hindujen pääjumalista. Kulkue on yli 1 300 vuotta vanha perinne, ja se lähtee liikkeelle Nakhon Si Thammaratin keskustasta Ratchadamnoen Roadilta.
  • Thaimaan saarilla songkran sujuu juhlien. Menoa on tarjolla esimerkiksi Koh Samuilla, Koh Taolla, Phi Phi -saarilla ja Phuketissa, mutta muista että tunnelma on saarilla paljon hillitympi kuin Chiang Maissa ja Bangkokissa.

Sogkran saa thaimaalaiset liikkeelle. Silloin kaupungeista lähdetään maaseudulle tapaamaan sukulaisia ja ystäviä. Tänä vuonna on arvioitu, että Bangkokista lähtee 200 000 ihmistä busseilla ja 180 000 lentäen kohti kotiseutujaan.
Kaiken kaikkiaan 3 miljoonan thaimaalaisen arvellaan matkustavan Songkranin aikana.

Songkran on myös liikeonnettomuuksien huippukautta. Viime vuonna Songkranin liikenteessä kuoli 335 ihmistä ja 3506 loukkaantui.

 

Kuvat: Tourism Authority of Thailand

Jaa artikkeli:

Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X