Etusivu / Yleinen / Toista vuotta lomautet...

Monen matkatoimistovirkailijan arki muuttui koronan myötä täydellisesti. Jatkuva kiire vaihtui hiljaiseloon, taloushuoliin ja elämään, jossa ei tavattu sukulaisia eikä ystäviä. Siinä tilanteessa joutuu miettimään, mistä löytyy voima, joka kantaa huomiseen ja pidemmällekin. Perhepiiri, kotoilu, luonto ja harrastukset ovat asioita, joilla moni lomautettu on päivänsä täyttänyt. Lisääntynyt vapaa-aika on antanut mahdollisuuden myös uusille harrastuksille.

Yhteen vuoteen mahtuu paljon. Sen voi jälleen todeta, kun kyselimme matkatoimistovirkailijoilta, kuinka vuosi on mennyt. ”Korona tuli ja iski yllättäen. Alkuun oli hauska lueskella kaikenlaisia meemejä, mutta nyt kun niissä alkaa olla ”Karanteenivuosi – toinen”, niin ei ole niin hauskaa vaikka kevät onkin”, toteaa eräs haastateltavani.
Yleisesti vastauksissa korostuu pari asiaa, liikuntaa on harrastettu paljon ja kunnosta pidetty huolta. Sukkia ja lapasia on kudottu ahkerasti. Moni on jatkanut opintojaan, joko viemällä loppuun kesken jääneet opinnot tai sitten pitänyt ammattitaitoaan yllä erilaisilla täydennyskursseilla.
Joku on tuskastunut matkailualan jatkuvaan epävarmuuteen ja hakeutunut uuteen ammattikoulutukseen mielessään alanvaihto. Monille vuosi on pitänyt sisällään surua ja sairautta. Toisille lapsenlapsen syntymä on tuonut eloa ja ohjelmaa koronavuoteen.
Kaikilla on tulevaisuuteen kuitenkin positiivinen asenne. Parempaa on tulossa ja valoa näkyy jo. ”Tämän vuoden on oltava parempi”, lohduttautuu Aliisa viestissään.

Satu kertoo: “Olen aloittanut 2 eri harrastusta. Kumpikin ihan uusia harrastuksia. Toisen harrastuksen teen lapseni kanssa. Hauskaa ollut, oppinut paljon uusia asioita ja tehden. ”

Heidi kirjoittaa: “Olen ollut matkailualalla  16v ja nyt viime keväästä lähtien osa-aikaisesti lomautettuna. Lomautuspätkä oli alussa viikon-kaksi kerrallaan, loppuvuodesta 2-3 päivää viikossa ja nyt tämän kevään ajan 4 päivää viikossa.
Pitkään olin jo ennen korona-aikaa miettinyt, että jotain muuta alaa olisi aika lähteä kokeilemaan, mutta oma vapaa-aika ja resurssit eivät vaan siihen olleet suotuisat. Runsaan vapaa-ajan myötä aloin viime syksynä opiskelemaan logistiikan insinööriksi ja olen nyt hyvällä mallilla opintojeni kanssa. Kesäksi olen menossa logistiikan alan kesätöihin, ja loppukesästä sitten katsotaan saisiko sieltä uuden uran.
Matkailuala saa siis jäädä heti kun vaan saan uudelta alalta vakituisen työpaikan. Päivääkään en ole katunut alanvaihtoa.

 

Tarja-mummi kertoo vuodestaan näin:
Minun koronavuosi on mennyt mitä parhaassa seurassa.

Meille syntyi ensimmäinen lapsenlapsi 02.02.20 ja olen saanut mahdollisuuden seurata hänen kehitystä & kasvua. Tyttären äitiysloman loputtua olen käynyt hoitamassa Topiasta iltapäivisin ja meidän välille onkin kehittynyt hyvin vahva suhde, jota tuskin olisi tullut vain kerran viikonloppuna tavattaessa.

Omalla kohdallani tämä pakkolomailu osui parhaaseen mahdolliseen aikaan, eikä ole tarvinnut peukaloita pyöritellä. Nyt keväällä myös puutarha vie oman aikansa. Onneksi tuolla meidän papalla on töitä vielä riittänyt, niin ollaan taloudellisesti pärjätty.

Mukavaa kevättä & kesää kaikille matkailualan ihanille tyypeille!

 

 Lohtusukkia ja voileipäkakkua

”Ei mikkää mittää oo, jos ei mittää minnää piä.”  Tällaisen elämänohjeen sai Pirjo ”Pipa” Miettinen Olli-miehensä isoäidiltä aikoinaan.

Valitessaan Ollin aviomiehekseen, Pipa valitsi samalla matkatoimistouran. Ollin vanhemmilla oli Lappeenrannassa matkatoimisto Matka- Miettinen ja siellä on Pipallakin vierähtänyt yli 30 vuotta. ”Luulin jo, että olen alalla kaiken nähnyt, vaan eipä se niin mennyt. Korona näytti alan ihan uuden puolen. Henkilökunta on toista vuotta lomautettuna. Itse olen käynyt kahtena päivänä viikossa pari tuntia kerrallaan hoitamassa pakollisia asioita. Aikaa jää siis rakkaille harrastuksille”, toteaa Pipa.

Villasukat ovat lähellä Pipan sydäntä. Niitä ovat alan kollegatkin saaneet aina sopivissa tilanteissa. ”Jos kuulen jonkun ystävän sairastuneen, menen lankakauppaan ja valitsen juuri hänelle sopivan langan ja värin. Kudon sukat ja lähetän ne yllätyksenä tuomaan lohtua ja pikaista paranemista. Satoja sukkapareja on Lappeenrannasta maailmalle lähtenyt”.
Toinen rakas harrastus on leipominen. Kakkuja ja leipiä paistuu uunissa usein ja Pipan erikoisuus on niiden koristeleminen. Ne ovat todellisia taideteoksia, siis enemmän kuin pelkkiä leivonnaisia. Kuvat kertovat sanoja enemmän ja niitä voi käydä katsomassa Instagramissa Pipan keittiokeiju-sivuilla.

Ja nyt palataan tuohon Ollin isoäidin ohjeeseen. ”Kun kuvaan työni tuloksia ja laitan ne nähtäväksi, niiden arvo nousee omissakin silmissä. Kannattaa olla ylpeä teoistaan ja saavutuksistaan”, pohtii Pipa. Leivonnaisia Pipa tekee omaksi ilokseen ja jakaa niitä toki sukulaisilleen ja ystävilleen. ”Jos jollain ystävällä on juhlat, ilmoittaudun usein keittiökeijuksi ja vapautan päivänsankarin nauttimaan juhlistaan. Moni myös kysyy, voiko herkkujani ostaa. Siihen en ryhdy, autan ystäviä ja leivon mielelläni, jos aikaa on. Silloin otan korvaukseksi aineiden hinnan, jos aina sitäkään”, kertoo Pipa.

Ryijyjä ja talvikalastusta

Lomautusaika toi mukanaan aivan uuden harrastuksen Tampereen Matkapojilla operatiivisena päällikkönä toimivalle Riitta, Pappis, Papinsaarelle.

”Innostus ryijyjen tekemiseen iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Halusin itselleni ryijyn, mutta totesin, että nehän ovat tosi kalliita. Siinä sitten googletellessani törmäsin Wetterhoffin sivuilla tee itse -tarvikepaketteihin. Kävin niitä liikkeessä hypistelemässä ja kun myyjä vakuutti, että ryijyompelu ei ole vaikeaa, niin rohkaistuin kokeilemaan. Siitä se sitten lähti.”
Ihan aluksi syntyi kaksi 10 x10 cm miniryijyä, sitten paperinarusta tehty ryijy, johon laitetaan valot. Näistä rohkaistuneena Riitta osti juuri ennen joulua ensimmäisen isomman ryijypaketin. ”Marras- joulukuun pimeinä päivinä oli aikaa paneutua ryijyihin tuntikausiksi. Näin ryijyt valmistuvat melko nopeasti. Nyt olen tehnyt kaksi pikkuryijyä Tulppaanin ja Auringonkukan. Ne ovat kooltaan 35 x 55 cm ja niiden tekemiseen meni aikaa pari viikkoa per ryijy. Kyllä tämä harrastus on ihan parhaita juttuja kuluneen vuoden aikana. Innostuin todella, vaikken aikaisemmin ollut käsitöitä tehnytkään”, kertoo Pappis.
Harrastus ei ole ihan halpa. Pienten kukkaryijyjen tarvikepaketit ovat hinnaltaan lähes 200 euroa. Hinta nousee ryijyn koon ja mallin mukaan useihin satoihin euroihin.

Pappikselle tuli viime vuonna myös toinen uusi harrastus, kun hänen miehensä innostui kalastuksesta. Ja kalastajahan tunnetusti tarvitsee apulaisen, jolle on mukava antaa ohjeita: ”souda, souda, huopaa, huopaa”. Verkkokalastusta oli kokeiltu jo kesällä ja siitä lähti innostus talvikalastukseen, jossa verkot lasketaan jään alle ja nostetaan avannosta.
Papinsaarilla oli talviverkkoja kahdessa eri järvessä Hämeenlinnassa, Kankaistenjärvessä ja Katumajärvessä. ”Verkoilla käytiin kaksi kertaa viikossa ja aikaa tähän kului kolmisen tuntia päivässä. Saaliiksi nousi eniten haukea, kuhaa ja siikaa. Muutama madekin saatiin. Talviverkoilla käynti lumessa kahlaten toimii hyvänä liikuntasuorituksena ja onhan siitä taloudellistakin hyötyä. Meillä on syöty aika paljon haukimurekepihvejä viime talven aikana”, kertoo Pappis.

Vintagemekkoja

Matkapoikien Helsingin toimistossa työskentelevä Tuula Litmanen on ollut parikymmentä vuotta matkailualalla. Hänen rakas harrastuksensa on vintagemekot.
”Rakkaus estetiikkaan kumpuaa jo lapsuudesta, jossa kauneutta ja laatua arvostettiin. Äitini oli mestari tekemään kauneutta kotiin pienestä, samoin tätini. Nämä kaksi naista kannustivat esimerkillään pukeutumaan kuten halusin”, muistelee Tuula. Voi hyvin sanoa, että Tuula sai tyyliä ja laatua arvostavan asenteensa perintönä kotoaan. Itse hän kiteyttää asian hienosti: ”vintageharrastus on myös kunnianosoitus suomalaiselle yrittäjyydelle ja tekstiiliteollisuudessa toimineille lukuisille naisille. Heidän ammattitaitonsa ja työpanoksensa oli olennainen osa Suomen jälleenrakentamista sotien jälkeen”.
Tuulan mekkokokoelmaan kuuluu satoja mekkoja, mukana monia Marimekkoja Vuokkoja. Mekoista noin 150 on toistaiseksi valokuvattu ja löytyy Tuulan instargram-tililtä ”meineliebefrauauskallio”.  Tuula asuu miehineen Helsingin Kalliossa.
Valokuvat Tuulasta mekkoineen on hänen miehensä ottamia ja hän myös laatii tekstejä päivityksiin. ”Hän on löytänyt monet mekoistani. Haluamme tukea kuvilla kivijalkakauppoja, jotka mielestämme ovat olennainen osa elävää kaupunkia. Tämä on meidän yhteinen harrastus, positiivinen asia koronakurimuksen keskellä”, painottaa Tuula.

Löytöjä ulkomailta

Mekkolöytöjään Tuula tekee Kallion vintageliikkeistä, kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista. Monet mekoista ovat löytöjä ulkomailta, esim. Budapestista, jossa hänellä on vakiopaikkana eräs antiikkiliike. ”Liikkeen omistaja on usein hakenut minulle valmiiksi tyyliini sopivia mekkoja, kun olen etukäteen ilmoittanut tulostani”.

Tuula ei myy mekkojaan, vaikka halukkaita ostajaehdokkaita toki on. Niitä ovat kyselleet jopa Milanon vintageliikkeet. Tuula valitsi juttuun kuvan, jossa hän on meren jäällä päällään Marimekon Rakkauskirje-mekko. Malli on Annika Rimalan suunnittelema ja Tarha-kuosi on vuodelta 1963. Tuulan mies löysi mekon reilu vuosi sitten ja osti sen vaimolleen rakkaudenosoituksena ja tuomaan helpotusta silloin alkaneeseen koronavuoteen ja lomautukseen.
Tuulan mekot kattavat vuodet 1920-2020 eli osa on uusia, tulevaisuuden vintagea. ”Jotain hykerryttävää on pukeutua mekkoon, johon Suomessa on pukeuduttu sata vuotta sitten. Niillä on tarina. Kuten myös mekolla, jonka löysin kerran Budapestista. Asuimme sillä kertaa Gellert-kylpylähotellissa. Vakioliikkeeni myyjä esitteli minulle mekon, jonka hän tiesi olleen erään rouvan päällä Gellert-kylpylän avajaisjuhlissa. En voinut olla ostamatta sitä, se oli minulle selvästi tarkoitettu”.

Vapaaehtoistyöstä iloa

Tampereen Matkapoikien toimistossa tuotantovastaavana työskentelevä

on ollut lomautettuna yli vuoden. Vapaa-ajan lisääntyessä hän mietti, mistä saisi päiviin rytmiä ja mielekästä tekemistä.

”SPR:n vapaaehtoistyö alkoi kiinnostaa ja ilmoittauduinkin sinne vapaaehtoiseksi. Pian sain yhteydenoton ja kutsun uusien vapaaehtoisten iltaan. Siellä tätä toimintaa esiteltiin ja kerrottiin eri tavoista toimia vapaaehtoisena. Olin ennakkoon ilmoittanut olevani kiinnostunut toiminnasta niin lasten kun vanhustenkin parissa. Siitä se alkoi”, kertoo Anniina.
Nyt hän on ollut mukana jakamassa ruoka-apua, ohjaajana alakouluikäisten Läksyhelpissä sekä yksinäisten ystävätoiminnassa. Koronarokotusten alettua vapaaehtoisia on tarvittu myös rokotuspisteissä opastamassa ja neuvomassa asiakkaita. ”Siellä pääsin jälleen vauhtiin asiakaspalvelijan roolissani. Minusta on mukava olla tekemisissä ihmisten kanssa ja siksi onkin aika vaikea sanoa, mikä eri toiminnoista olisi kiinnostavinta. Auttaminen ylipäätään on ihanaa. Lisäksi kaikesta tästä saa itselleen niin hyvän mielen niin nopeasti. Tämä tuo myös kaivattua rytmiä ja aikatauluja lomautetun elämään”, kertoo Anniina.
Ja siinä vaiheessa kun työt jälleen alkavat, Anniinalla on harrastus, jota hän aikoo jatkaa.

 

 

Kynä yöpöydällä

Ikänsä matkailun parissa työskennellyt Esko Lauha on matkustanut maailman äärestä toiseen. Päivätöistä CWT Kaleva Travelista hän jäi eläkkeelle jo kymmenen vuotta sitten, mutta jatkaa matkanjohtajana maailmalla edelleen. Kun hommat vuosi sitten loppuivat, alkoi mielessä kyteä ajatus, että ystäville ja kylänmiehille olisi kiva kertoa muutama tarina 50 vuoden ajalta.
”Laitoin yöpöydälle paperia ja kynän, ja kun yöllä heräsin ja mieleeni muistui joku tarina, kirjoitin sen heti ylös. Kuukauden aikana lehtiöön tuli sen verran tarinoita, että oli aika pistää ne kansien väliin”, kertoo Lauha.
Hän kustansi itse 70-sivuisen Juuripa niin! -kirjan. Kirjaa painettiin 80 kappaletta ja omakustanne maksoi 1200 euroa. Kirjan painos loppui alta aikayksikön, kun Esko lähetteli sitä tutuilleen.
”Tarinoita jäi kuitenkin sen verran yli, että jutut toiseen kirjaan ovat jo valmiina. Nimikin on jo tiedossa: ”Eikä siinä vielä kaikki”.

 

Antti Haukkamaa

Jaa artikkeli: