Hyppää sisältöön
Snsatori Resort Barut Fethiye
· Ikkunapaikka

Tutkimus selvitti suomalaisten odotukset luksuslomaa kohtaan – ykkönen voi yllättää!

Uusi pohjoismainen kyselytutkimus paljastaa, että suomalainen arvostaa lomalla ennen kaikkea mukavuutta – ja sitä, ettei tarvitse tehdä mitään ylimääräistä.

Kyselyn on toteuttanut Kantar Media TUIn toimeksiannosta ja siihen vastasi 1 013 suomalaista, iältään 18–79 vuotta. Otos on valtakunnallisesti kattava.

Selvityksen mukaan suomalaiselle luksus ei tarkoita samppanjaa, valkoisia hansikkaita tai henkilökohtaista hovimestaria. Se tarkoittaa rauhaa, tilaa ja näkymää merelle. Ykköseksi luksusloman tunnusmerkkejä kysyttäessä nousi suomalaisten vastauksissa merinäköala.

Kenties yllättäenkin merinäköala nousee selvällä erolla tärkeimmäksi luksuksen tunnusmerkiksi: jopa 45 % vastaajista pitää sitä ylellisyytenä. Rantaan ei tarvitse edes mennä – riittää, että aaltoja voi katsella omalta parvekkeelta. Ja parveke itsessään on jo luksusta: 30 % suomalaisista mainitsee sen osaksi täydellistä lomaa. Se on paikka, jossa voi juoda aamukahvin kiireettä hiljaisuudessa.

Tilava huone tai sviitti on toinen tärkeä elementti. Suomalainen ei kaipaa kultareunuksia, mutta arvostaa omaa tilaa. Kun huoneessa voi liikkua vapaasti, loma tuntuu heti paremmalta – 38 % vastaajista nostaa tämän esiin.

All inclusive saa suomalaisilta kiitosta. Ei siksi, että haluttaisiin syödä ja juoda rajattomasti, vaan koska se poistaa päätöksenteon. Kaikki on valmiina – ja se jos mikä on lomaa. 29 % suomalaisista kokee tämän aidosti luksuksena.

Yllättävän korkealle tutkimuksessa nousee myös laadukas uni. Jopa 27 % vastaajista mainitsee sen tärkeimmäksi ylellisyydeksi. Hyvä sänky, hiljainen huone ja pimennysverhot, luksusta, jota ei aina arjessa saa. Vertailussa norjalaisille ja tanskalaisille tämä ei ole yhtä tärkeää, mutta suomalaiselle se voi olla koko loman kohokohta.

Näitä asioita suomalaiset pitävät luksuksena lomalla

  1. Merinäköala (45 %) – horisontti rauhoittaa.
  2. Tilava huone tai sviitti (38 %) – oma tila, oma rauha.
  3. Parveke (30 %) – aamukahvi, hiljaisuus ja maisema.
  4. All inclusive (29 %) – ei päätöksiä, ei stressiä.
  5. Laadukas uni (27 %) – hyvä sänky, hiljaisuus ja pimennysverhot.


Lähde ja kuvat: TUI


Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].