Hyppää sisältöön
JW Marriott Khao Lak
· Riikka Krenn

Uusi viisumiohjelma helpottaa etätöitä Thaimaassa

Pitkäaikainen työskentely Thaimaassa on nyt mahdollista DTV-viisumilla.

Thaimaahan on lanseerattu viisumiohjelma, jonka kautta myös suomalaisten on helpompi hakea viisumia pidemmäksi aikaa ja siten yhdistää työ ja loma.

Termit bleisure ja diginomadi ovat tulleet viime vuosina monille tutuiksi, kun yhä useammat yhdistävät työnteon ja lomailun ulkomailla. Thaimaan uusi viisumiohjelma Destination Thailand Visa (DTV) on maan matkailuviranomaisten mukaan suunnattu erityisesti diginomadeille ja muille henkilöille, jotka haluavat työskennellä Thaimaassa tavallista lomaa pidempään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

DTV-viisumia hakevan on täytettävä tiukat edellytykset, mutta sen jälkeen maassa voi oleskella vuosia ilman uutta prosessia. Hakijan on muun muassa osoitettava 500 000 Thaimaan bahtin eli noin 13 400 euron varallisuus sekä todistettava työllisyystilanteensa. Mikäli viisumi myönnetään, sillä voi oleskella maassa jopa viisi vuotta. Thaimaan viranomaisten mukaan ohjelma kuuluu maan strategiaan houkutella työvoimaa ja vahvistaa digitaalista taloutta.

Lähde: TAT
Kuva: Riikka Krenn

Ikkunapaikan päätoimittaja Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.