Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Venetsia kielsi risteilyalukset

Risteilyalukset saadaan vihdoinkin pois Venetsian keskustasta.

Venetsiassa käy vuosittain noin 600 risteilyalusta, joista suuri osa on tähän asti kiinnittynyt keskustan Giudeccan kanaalin laituriin.

Italian kulttuurisministeri Dario Franceschi ilmoitti, että päätös alusten laituripaikan siirrosta tehtiin lopulta Unescon pyynnöstä, sillä Venetsia on listattu Unecon maailmanperintölistalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vastaisuudessa risteilyalukset ohjataan Margheran teollisuussatamaan, kunnes aluksille rakennetaan uusi terminaali laguunin ulkopuolelle.

Venetsia on kärsinyt jo vuosia valtavista turistimääristä. Vuonna 2019 siellä kävi yli 25 miljoonaa turistia. Varsinkaan risteilyvieraista ei pidetä, sillä he valtaavat kaupungin päiväksi eivätkä jätä juuri mitään tuloja.

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.