Hyppää sisältöön
Viking Glory talvella
· Ikkunapaikka

Viking Glory: neljä vuotta ja neljä miljoonaa matkustajaa

Viking Glory lähti Turun Satamasta neitsytristeilylleen kohti Tukholmaa 1. maaliskuuta 2022. Uusi laiva symboloi tuolloin matkailun orastavaa avautumista koronavuosien jälkeen, ja siitä tuli hetkessä matkustajien suosikki.

Neljässä vuodessa Viking Glory on palvellut jo lähes neljää miljoonaa matkustajaa. Alus suunniteltiin tarjoamaan kokonaisvaltainen risteilyelämys, jossa matkustajalla on paljon valinnanvaraa niin palvelujen, tilojen kuin tunnelmankin puolesta. Viking Glory lähtee Turun satamasta aamuisin ja Tukholman Stadsgården-satamasta iltaisin. Sen matkustajista noin puolet on suomalaisia ja puolet ruotsalaisia, ja kansainvälisten asiakkaiden määrä kasvaa koko ajan.

Viking Gloryn rakentaminen maksoi 225 miljoonaa euroa, ja aluksen tekniikka on lähes sataprosenttisesti suomalaista työtä. Se oli maailman ensimmäisiä laivoja, joihin asennettiin Wärtsilän 31DF-monipolttoainemoottorit. Teknologian ansiosta Viking Line on pystynyt viime syksystä lähtien kymmenkertaistamaan biokaasun käytön ja vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä yli 50 000 tonnilla.

”Glory ja reitillä toisena laivana liikennöivä Viking Grace suunniteltiin alusta asti ilmastoviisaiksi, ja niillä on merkittävä rooli Turun ja Tukholman välisen vihreän merikäytävän rakentamisessa”, sanoo Viking Linen kaupallinen johtaja Minna Tuorila.

Lähde ja kuva: Viking Line


Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].