Hyppää sisältöön
Viking XPRS
· Ikkunapaikka

Viking Linen alkuvuosi jäi tappiolle – koko vuoden tuloksen odotetaan heikkenevän

Viking Linen liikevaihto oli tammi–kesäkuussa 214,0 miljoonaa euroa, hieman vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Liiketulos painui 12,0 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuotta aiemmin tappio oli 11,2 miljoonaa euroa. Tulos ennen veroja oli -18,6 miljoonaa euroa ja verojen jälkeen -18,7 miljoonaa euroa.

Toisella vuosineljänneksellä liikevaihto kasvoi hieman 129,3 miljoonaan euroon ja liiketulos pysyi lähes ennallaan 6,8 miljoonassa eurossa. Tulos ennen veroja kuitenkin heikkeni 0,9 miljoonaan euroon viime vuoden 4,8 miljoonasta eurosta. Yhtiön mukaan heikompaan tulokseen vaikuttivat erityisesti osakkuusyhtiöiden heikompi tuloskehitys.

Viking Linen mukaan matkustajamarkkina sen liikennealueella supistui alkuvuonna, mutta yhtiö kasvatti markkinaosuuttaan. Erityisen vahvaa kehitys oli henkilöautosegmentissä. Samalla toimintakustannuksia saatiin laskettua edellisvuodesta.

Alkuvuotta rasittivat poikkeuksellisen ankara jäätilanne, geopoliittinen epävarmuus ja korkeat energian hinnat. Investoinnit olivat 11,0 miljoonaa euroa ja kohdistuivat pääasiassa Viking Graceen.

Viking Line arvioi nyt, että vuoden 2026 tulos ennen veroja jää vuotta 2025 heikommaksi. Taustalla ovat korkeammat energian hinnat, niiden vaikutus kuluttajakysyntään sekä osakkuusyhtiöiden heikompi kehitys.

Lähde ja kuva: Viking Line


Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].