Hyppää sisältöön
· Leena

Vuoden restonomi – Timo Kousa

Vuoden Restonomi 2017, Oy Aurinkomatkat – Suntours Ltd Ab:n toimitusjohtaja Timo Kousa, on järjestyksessään 17. Vuoden Restonomi.

Arvonimi luovutettiin Timo Kousalle Haagan restonomiopiskelijoiden yhdistyksen Pore ry:n juhlagaalassa Hilton Helsinki Strand hotellissa lauantaina 27.1.

Vuoden Restonomi -palkinto on kunniamaininta Haaga-Heliasta valmistuneelle restonomille, joka on innovatiivisuudellaan ja esimerkillisyydellään viitoittanut tietä tuleville restonomeille. Valinnan tekevät Haagan Restonomit, joka on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Haagan restonomikampukselta valmistuneiden restonomien taustayhteisö.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Timo Kousan työura on huikaiseva: 20 vuotta kansainvälisissä alkoholialan johtotehtävissä, viisi vuotta Finnairilla ja siitä viimeiset kolme vuotta Aurinkomatkojen toimitusjohtajana.  Vuonna 2017 Aurinkomatkojen liikevaihto kohosi lähes 200 miljoonaan euroon, henkilökunnan määrä oli 165 henkilöä. Yrityksen osuus Suomen valmismatkoista lähentelee 30 prosenttia ja sen kautta lomalle meni yli 200 000 asiakasta.

Vuoden Restonomi -kunniamaininnan aiemmin saaneita henkilöitä ovat mm. McDonald’s Finlandin HR-johtaja Maarit Latvala, Tapahtumahotelli Huoneen perustaja ja omistaja Evon Söderlund sekä ravintoloitsija Ville Relander.

Haaga-Helian Haagan restonomikampus on Suomen suurin restonomikouluttaja ja se on tarjonnut hotelli-, ravintola- ja matkailualan liikkeenjohdon koulutusta vuodesta 1969. Restonomi-tutkintonimike otettiin käyttöön vuonna 1982.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Haaga-Helia

Leena