Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

2019 oli turvallinen ilmailuvuosi

IATA on julkaissut turvallisuusraportin viime vuoden ilmailusta. Vuosi oli jälleen turvallisempi kuin edellinen.

Viime vuonna ilmailussa tapahtui 53 onnettomuutta, joista kahdeksan onnettomuutta johti kuolemiin. Niissä menehtyi yhteensä 240 ihmistä.

Edellisvuonna onnettomuuksia sattui 62, joista kuolemiin johtaneita onnettomuuksia oli 11.
Niissä kuoli 523 henkilöä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viime vuonna tapahtui 1 onnettomuus jokaista 884 000 lentoa kohden, kun lasketaan kaikilla konetyypeillä tehdyt lennot.
Jos lasketaan vain suihkukoneet, niin onnettomuuksia oli vain 1 jokaista 6,6 miljoonaa lentoa kohden.

IATAn pääjohtaja Alexandre de Juniac muistuttaa, että tämä tarkoittaa sitä, että matkustaja voi lentää 535 vuotta jokaisena päivänä, ennen kuin hän todennäköisyyslaskelmien mukaan joutuisi onnettomuuteen, missä menehtyy yksi ihminen.

Tarkempi raportti tästä.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: IATA

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.