Hyppää sisältöön
· Leena

Air France-KLM kriisi syvenee

Ranskalaisten ylpeys ja hollantilaisten avoimuus on jo jonkin aikaa ollut törmäyskurssilla. Syynä siihen on Air France-KLM lentoyhtiökonsernin syventynyt kriisi.

Vähän aika sitten Hollannin valtio nosti omistusosuutensa konsernissa 14 prosenttiin, tarkoituksena vaikuttaa ranskalaishollantilaisen lentoyhtiön tulevaisuuteen entistä paremmin. Kauppasumma oli 744 miljoonaa euroa.

Nyt Hollannin vaikutusvalta on samanlainen kuin Ranskan valtion, joka omistaa yhtiöstä 14,3 prosenttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jos haluaa kasvattaa lentoyhtiötä, avaimena toimivat uudet koneet, sillä niitä tarvitaan uusien kohteiden avaamiseen.

Tähän perustuu suurelta osin Air France-KLM välinen konflikti. Air France haluaa uusia koneita, mutta konsernissa rahaa tekee KLM.

Air France-KLM teki viime vuonna voittoa 409 miljoonaa euroa. Air Francen liiketulos oli 266 miljoonaa euroa ja KLM:n päälle miljardi euroa.

Hollantilaiset ovat pitkään kokeneet, että he rahoittavat ranskalaiset lentolakkoja, Air Francen eläke-etuja ja palkankorotuksia. Heidän mielestään konsernin päätöksiä tehdään myös liikaa Ranskan maalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eipä siis ihme, hollantilaiset lehdet seuraavat tarkasti kahden lentoyhtiön holdingyhtiötä.

Viimeisin niitti oli, kun kävi ilmi, että ranskalaisten suunnitelmissa oli tehdä KLM:stä Iberia Express-tyyppinen halpalentoyhtiö.

Aika näyttää voiko Air France-KLM myrskyisäksi luonnehdittu avioliitto kenties joku päivä päättyä eroon.

Hollannin ja Ranskan kansalliset lentoyhtiöt yhdistyivät vuonna 2004.

 

Timo Kauppinen

 

Leena