Hyppää sisältöön
· Leena

Airberlin saamassa hätäapua

Euroopan komissio on hyväksynyt Saksan suunnitelmat myöntää airberlinille 150 miljoonan euron siltalainan.
Saksan julkinen luottolaitos KfW rahoittaa airberliniä tarpeen mukaan. Yhtiön on osoitettava likviditeettitarpeensa viikoittain ja se saa lisävaroja vaan, jos sen oma kassavaranto on tyhjä.

Lainan turvin airberlin voi jatkaa toimintaansa samalla, kun se käy neuvotteluja myynnistä.

Lufthansa on jo aiemmin vuokrannut 38 airberlinin konetta, joita sillä on yhteensä 140.
Lufthansan on kerrottu suunnittelevan jopa 70 koneen ostamista miehistöineen sen halpalentoyhtiölle Eurowingsille.
Saksalaisen Bild-lehden mukaan myös TUI, EasyJet ja Condor ovat kiinnostuneista airberlinin kalustosta ja miehistöstä.
Lehden tietojen mukaan näyttää siltä, että ostajia tulee olemaan useampia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Airberlin on ilmoittanut lopettavansa monia kaukolentoja Yhdysvaltoihin.Berlin-San Francisco ja Berlin-Los Angeles lopetetaan kuukautta aiemmin kuin oli tarkoitus, eli jo 1.10. Myös Düsseldorfista lähteviä USAn lentoja karsitaan rajusti.

Yhtiö on myös ilmoittanut lopettavansa 25.9. kaikki Karibian lennot; Düsseldorfista Havannaan ja Varaderoon, Curacaolle, Cancuniin sekä Dominkaaniseen Tasavaltaan.

 

Leena